juoksu

Juoksu on myös luontokokemus

Juoksin sunnuntaina kahden tunnin aamulenkin. Ilma oli viileä ja yritin muistella omaa ohjettani: juoksemaan lähtiessä pitää olla hieman kylmä. Silloin on sopivasti vaatteita päällä, koska elimistö tuottaa lämpöenergiaa, kun liikkuu.

Lähdin lenkille poikkeuksellisesti autolla, sillä vein samalla vanhimman lapseni ratsastuskilpailuihin. Olin päättänyt, että jätän auton lenkin ajaksi tallin pihaan. Joskus on mukava lähteä juoksemaan jostain muualta kuin omalta kotiovelta.

Autossa lämmittelin takamustani penkissä ja käsiäni ratissa. Ratinlämmitin on samaan aikaan sekä turhin että tärkein auton lisävaruste. Kaltaiseni vilukissa kiittää! Sanoin heipat lapselleni ja vastentahtoisesti nousin lämpöisestä autosta. Napsautin ovet lukkoon ja lähdin juoksemaan. Kaksi tuntia aikaa ihan itsekseen.

Juoksen pitkät lenkit mielelläni muiden kanssa. Kuluneena viikonloppuna treenit piti sovittaa muun perheen aikatauluihin, joten juoksin tällä kertaa yksin musiikkia kuunnellen. Huomasin, että välillä on ihan mukava juosta ilman seuraa. Yllätyin, että vastoin odotuksia marraskuinen aamu näytti kauniilta.

reflections on water

Juoksu on minulle myös luonnon tarkkailua. Älypuhelimen ansiosta kauniita maisemia ja näkymiä voi jakaa muillekin. Sunnuntain lenkillä mietin, että täällä nämä samat maisemat ovat, otan niistä kuvia tai en.

Vaikka en olisi ollut katsomassa aamuista maisemaa, se olisi ollut siellä minusta huolimatta. Haihtuva usva meren päällä, nouseva aurinko, syvänväriset pilvet ja ruskea ruovikko. Oman pienuutensa ja merkityksettömyytensä tajuaa, kun on vain kaiken tämän tarkkailija.

Valkoisena hohtava joutsenpariskunta rantavedessä ja kirkkaanpunaiset marjat pihlajanoksilla toivat väriä muuten niin harmaaseen aamuun. Olin jo ajat sitten unohtanut aamun kirpeyden ja auton lämpimän sisäilman ja uppoutunut täysillä luonnon ihailuun.

ruovikko otaniemi laajalahti marraskuu

Joutsenpariskunnan lisäksi näin vain varpusia. Siinä oli tämän lenkin eläimistö. Isoin lenkillä koskaan kohtaamani eläin on hirvi. Kun iso ruskea pää ja kaksi pyöreää silmää tulivat esiin puiden takaa, löivät ajatukseni hetken aikaa tyhjää. Mikä tuo on? Pitääkö sitä pelätä? Tekeekö se minulle jotain?

Hirvi ajatteli varmasti samoin. Hetken aikaa minua katseltuaan se jatkoi matkaansa ja minä omaani. Välimatkaa meillä oli korkeintaan kaksikymmentä metriä.

Olen nähnyt juoksulenkeillä myös lukemattoman määrän valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita. Varhaiset aamut ja illat ovat parasta aikaa tavata sarvipäitä. Eräänä aamuna juoksin pellon ohi, jolla oli toistakymmentä peuraa lepäämässä. Ihan harmitti pelästyttää ne.

laajalahti nature reserve espoo

Olen nähnyt juostessa myös ketun, pöllön, haikaran, haukan, korpin, rusakoita, citykaneja… Ulkomailla näkee erilaisia eläimiä kuten liskoja ja kulkukissoja. Varsinkin luonnonvaraisia eläimiä (joita citykanit ja kulkissat eivät ole) katsellessa tulee olo, että on itsekin osa luontoa. Hirvet ja pöllöt eivät tunkeudu reviirilleni vaan minä heidän. Heille minä olen yksi outo eläin.

Pelko kuuluu ihmisluontoon. Se suojelee meitä, mutta pitää välillä ääntä itsestään sielläkin, missä ei pitäisi. Asun kaupungissa, jossa ei ole koskaan täysin pimeää. Kun käyn maalla, en uskalla lähteä pimeällä juoksemaan. Juoksen mieluummin päivänvalossa, jolloin pelot ovat haihtuneet. Joku ehdotti otsalamppua, mutta se vasta olisi kamalaa nähdä jokin otus valokeilassa.

Maalla pelkään eläimiä, joita metsässä liikkuu: ilveksiä, susia ja karhuja. Vain ensinmainitusta on näkö- ja muita havaintoja aivan lapsuudenkotini pihapiiristä, mutta isompien petojen liikkuminen alueella saattaa olla suuresti liioiteltua. Eniten olen pelästynyt tuulessa itsekseen nousevaa ja laskevaa postiluukun kantta – ja ehkä aikaisemmin mainitsemaani hirveä.

laajalahti nature reserve espoo finland

Kaupungissa pelkään eri asioita. Osin ne liittyvät eläimiin, osin muihin ihmisiin ja liikenteeseen. Eniten pelkään, että joku hyökkää kimppuuni, kun juoksen yksin. Järjellä ajateltuna tiedän, että se on melko turha pelko. Kaverini muistutti, että minähän juoksisin karkuun.

Enemmistö koiran ulkoiluttajista pitää koiriaan kytkettyinä. En ole kokenut vaaratilanteita. Joskus koirat ovat melko pitkässä lieassa, jolloin yritän kiertää ne kaukaa.

Oikeasti minun kannattaisi olla huolissani vain liikenteestä. Kirkkaassa päivänvalossa saa olla tarkkana, sillä joskus autonkuljettajien huomio on aivan jossain muualla kuin liikenteessä. Pimeässä juostessa käytän aina heijastimia, mutta se tuntuu olevan vain hyvä syy autoilijoilta ajaa vielä lähempää. Aivan kuin heijastimet olisivat jokin suojapanssari. Eivät ole.

Yvette juoksutrikoot salomon juomaliivi saucony
Kengät: Saucony / Juomaliivi: Salomon / Housut: Yvette Saatu blogin kautta

Kahdessa lukemassani juoksukirjassa käsitellään pelkoa. Kirjassa Den rädda löparen pelko on päässyt kirjan nimeen saakka. Iran oli yksinäiselle naiselle lähes äärimmäinen kohde ultrajuoksuun, joten ei ihme, jos pelotti. Kirjan kirjoittaja Kristina Paltén analysoi ja taulukoi pelkonsa insinöörimäisellä tarkuudelle ennen Iraniin lähtöä. Osa peloista realisoitui, osa osoittautui aivan turhiksi.

Vuosi sitten luin myös ruotsalaisen kirjoittaman juoksukirjan Juoksijan sydän. Kirja kertoo, miten juoksija Markus Torgeby muutti metsään asumaan. Hänen pelkonsa eivät olleet yhtä jäsenneltyjä. Jos maannaisella Kristinalla oli taulukko peloista, Markuksen pelko oli iso nimetön möykky. Joku tai jokin tuntui seuraavan häntä metsässä, kunnes pelko laantui.

laituri meri syksy ranta

Mitä enemmän luonnossa liikkuu sitä tutummaksi luonto tulee. Pelkääminen on osin merkki luonnosta vieraantumisesta. Luonnossa voi toki liikkua muutenkin kuin juosten. Kävellen, sienestäen, marjastaen. Miten vain. Hiljaisuutta kuunnellen.

Juostessa saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla (olipa huono kielikuva luontoa ylistävään kirjoitukseen). Pitkällä lenkillä menen usein meren rantaan, koska siellä sielu ja silmä lepäävät. Viime sunnuntain lenkillä suuntasin Espoon ja Helsingin rajalle Laajalahdelle. Usein kierrän lahden pitkällä lenkillä, mutta tällä kertaa ehdin vain Otaniemeen ja takaisin.

Vastarannalla näkyi rakennuksia ja maassa edellisen illan juhlinnan jälkiä. Siitä huolimatta pystyin imemeään itseeni luonnon kauneutta. Joskus juoksu on suorittamista juoksuradalla tai juoksumatolla, mutta parhaimmillaan se on luontokokemus.

juoksija juomaliivi salomon adv skin 5 maraton

Sunnuntaiaamun lenkille tuli pituutta 18,36 kilometriä ja aikaa kului 2:00:07 tuntia. Keskinopeus oli 6:33 minuuttia/kilometri ja keskisyke pysyi maltillisena 135 bpm.

Follow my blog with Bloglovin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: