Välttelin pitkään mainitsemasta mitään koronaviruksesta sosiaalisen median tileilläni tai blogissani. En siksi, että en olisi ajatellut koko asiaa. Päinvastoin, olen seurannut tarkkaan uutisointia ja pohtinut, miten virus ja varotoimenpiteet tulevat vaikuttamaan arkeeni.
Vaikka riskiryhmiin kuuluvien läheisten vuoksi pelottaa, en halua missään nimessä aiheuttaa kenessäkään paniikkia. Pelkkä uutistulva televisiossa, lehdissä ja netissä saa turvallisuuden tunteen järkkymään. Paniikki leviää virusta nopeammin.
Lopulta tuntui, että alkaa vaikuttaa hassulta, jos en koronaviruksesta mitään mainitse. Ei voi päivittää pelkkiä iloisia juoksukuvia, kun virtahepo istuu keskellä olohuoneen lattiaa. Juoksupäivitysten sekaan on pitänyt alkaa laittaa myös ajatuksia koronaviruksesta.
Viimeinen silaus oli Helsinki City Running Dayn siirtäminen epidemian vuoksi toukokuulta alkusyksyyn. Pakkohan tästä on kirjoittaa blogiin. Tarkempi päivä, jolloin HCRD järjestetään, selviää myöhemmin. Olen koko talven harjoitellut kohti toukokuun maratonia. Harjoittelu on ollut tavoitteellista ja kuntoni on kohonnut. Nyt olen uudessa tilanteessa, kun tavoite siirtyi syksylle.
Tapahtuman siirtyminen ei lopulta ollut yllätys. Monia Euroopan isoja kaupunkimaratoneja oli yksi toisensa jälkeen lykätty myöhäisempään ajankohtaan. Miksi olisimme eri asemassa Suomessa? Hallituksen suositus, että yli 500 henkilön tapahtumia ei toukokuun loppuun asti järjestetä, teki asian selväksi.
Olin ennen koronaviruksen tuloa ajatellut, että harjoittelen täysillä toukokuuhun asti, juoksen maratonin HCM:llä ja kesällä juoksen fiiliksen mukaan. Tein niin viime vuonna ja se toimi. Teki hyvää ottaa kesä rennosti ja alkaa loppukesästä harjoitella jälleen ohjelman avulla kohti syyskuun Rantamaratonia. Maratonaikani parani yli kymmenellä minuutilla keväästä.
Uudessa tilanteessa pitää miettiä suunnitelma uusiksi. Se ei välttämättä ole lainkaan huono asia, sillä nyt on enemmän aikaa valmistautua neljännelle maratonilleni. En tosin aio harjoitella täysillä koko kesää. Uskon, että pieni höllääminen välillä tekee hyvää.
Jää nähtäväksi, järjestetäänkö kevään ja kesän aikana pienempiä juoksutapahtumia ja miten kauan kielto jatkuu. Haluan käydä testaamassa kuntoani ja nauttimassa juoksutapahtumien tunnelmasta. Onneksi on olemassa pienempiä juoksutapahtumia, kuten Miljoonan sentin hölkkä, johon olen osallistunut kaksi kertaa. Viimeksi juoksin siellä elokuussa.
Tilanteessa, jossa epidemian eteneminen ei ole täysin ennakoitavissa, järeät keinot ovat sallittuja. Moni juoksija tuntuu unohtaneen, että mitä todennäköisimmin hekin sairastuvat jossain vaiheessa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Terveelle ihmiselle sen ei pitäisi olla vaarallinen, mutta tartunta varmasti estää juoksemisen joksikin aikaa.
Viisihenkisessä perheessä on ajateltava muitakin kuin itseään ja varauduttava esimerkiksi siihen, että koulut suljetaan. Yksi lapsistani sai pienenä RS-viruksen, keuhkokuumeen ja yleisinfektion eli ns. verenmyrkytyksen samaan aikaan. Se pysähdytti. En kanna huolta vain omista juoksuharjoituksistani ja tapahtumien siirtymisestä: toivon, että perheessäni ja lähipiirissäni kukaan ei sairastu vakavasti.
Alle 40-vuotiaana, perusterveenä ja liikuntaa harrastavana en kuulu riskiryhmään, mutta lähipiirissäni on heitä, joille koronaviruksen aiheuttama tauti voi olla vaarallinen. Otan nöyränä vastaan keinot, joilla viruksen leviämistä yritetään hidastaa.
Loppuun vielä sellainen asia, että harrastaisin juoksua, vaikka maailmassa ei olisi yhtään juoksukilpailua. Tapahtumat ovat hyviä pitämään motivaatiota yllä, harjoittelemaan tavoitteellisesti ja lisäämään yhteisöllisyyttä. Juoksun hienoudesta ei katoa mitään, vaikka tapahtumat siirtyvät. Tästä tulee monella tapaa ikimuistoinen juoksuvuosi.
LENKILLÄ 