Osallistuin viikonloppuna Satakunnassa Siikaisissa järjestettyyn Miljoonan sentin hölkkään. Jos et vielä ehtinyt laskea päässääsi, kyseessä on 10 kilometrin mittainen juoksutapahtuma. Matkan sai myös kävellä tai pyöräillä. Kävelijöille oli järjestetty lisäksi lyhyempi 2,5 kilometrin lenkki.
Olin tapahtumassa jo toista kertaa sukulaisteni kanssa. Kummisetäni pyöräili ja kummitätini otti kuvia. Tapasin myös muita tuttuja. Reitin varrella on ratsutila, jossa lapsena kävin ratsastusleireillä. Tila on edelleen toiminnassa, eikä mikään ole paljon muuttunut 80- ja 90-lukujen taitteesta.
Puin päälleni numerolapun, joka oli mahdollisesti samalta aikakaudelta. Suorastaan retroa, mutta sellainenhan on nykyään muotia. Kuten kierrätys. Käytön jälkeen kankaiset numerolaput kerättiin odottamaan seuraavaa kertaa.
Kun viimeksi osallistuin Miljoonan sentin hölkkään kesällä 2017, voitin naisten sarjan. Hitaammallakin on mahdollisuus voittaa, kunhan valitsee tarpeeksi pienen juoksutapahtuman. Lauantaiaamuna jaloissa painoi vielä keskiviikon viiden kilometrin testijuoksu.
Päätin juosta tosissani, vaikka naisten sarjaan ei monta juoksijaa ollut ilmoittautunut. Miesten sarjassa juoksijoita oli enemmän. Asettauduin lähdössä melko eteen. Päästin edelle miehet, joiden oletin ampaisevan heti lähdöstä vauhtiin.
Alkumatkassa ohitin vielä yhden miehen. Reitti kulki ensimmäiset 4-5 kilometriä maantien laitaa. Näin edessäni selkiä: nopein miehistä hävisi pian mutkan taakse, mutta pitkään sain seurata kolmea muuta. Taakseni uskalsin katsoa vasta ensimmäisellä juomapisteellä vähän ennen neljän kilometrin kohtaa.
”Johdat naisten sarjaa.” sanoi juomapisteellä istunut toimitsija. Niin tosiaan tein, eikä kukaan hengittänyt niskaan. Join kaksi mukillista sekamehua. Minulla oli hyvin aikaa laittaa mukit roskikseen ja kiittää toimitsijaa. Jatkoin juomapisteen jälkeen reilun viiden minuutin kilometriaikoja.
Sää oli lauantaina erittäin lämmin. Lähtö oli yhdeltätoista aamupäivällä, mutta silloin oli jo niin kuuma, että tarkenin hyvin shortseissa ja t-paidassa. Juostessani kiittelin itseäni, etten ollut pukenut yhtään enempää päälleni.
Viiden kilometrin jälkeen reitti oli enimmäkseen hiekka- ja sepelipäällysteisiä pikkuteitä. Alusta oli hyvä juosta, mutta olisin kaivannut kuumassa säässä enemmän varjoa. Onnekseni tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun tänä vuonna kisasin helteessä: muistissa oli hyvin kesäkuinen puolimaraton HHM. Lisäksi olin juossut pitkiä lenkkejä Espanjan lomalla.
Vauhtini hieman laski puolenvälin jälkeen, mutta en välittänyt. Muita naisia ei näkynyt ja seuraavan miehen olin jättänyt kauas taakseni. 7-8 kilometrin välillä oli seuraava juomapiste. Ehdin vaihtaa muutaman sanan juomapisteellä. Kylätapahtuman hauskuuksia!
Juoksin toisen juomapisteen jälkeen taas hieman reippaammin, mutta on sanottava, että ei tuntunut enää hyvälle. Jalat olivat kankeat, kuumuus ahdisti ja olin todella hengästynyt. Kymmenen kilometriä on siitä kamala matka, että koko ajan on juostava kovaa. Toisaalta matka on äkkiä ohi.
Viimeisestä risteyksestä oli enää alle kilometri maaliin (joka siis oli sama kuin lähtöpaikka). Viimeisen ylämäen juoksin, mutta vauhti ei päätä huimannut. Pieni loppukiri oli otettava ja se oli sitten siinä! Kello pysähtyi aikaan 53:08 minuuttia.
Olin naisissa ensimmäinen. Palkinnoksi sain kehystetyn kuvan järvestä, jonka ympäri juoksureitti kulki. Lisäksi sain kaksi pulloa paikallisen yrittäjän havupuu-uutejuomaa. Palkinnoilla ei kuitenkaan ollut väliä. Tapahtuman fiilis ja omalle tasolleni hyvä kympin aika olivat parasta.
Opin myös jälleen jotain itsestäni juoksijana. Olin juuri saanut uudet sykerajat harjoitteluun. Niiden mukaan anaerobinen rajani on 174 lyöntiä minuutissa. Juoksin lauantain kisan keskisykkeellä 172. Tuntemukseni olivat siis olleet oikeat: ei ollut varaa kiristää vauhtia. Kun syke menee yli anaerobisen kynnyksen, maitohappoa alkaa kertyä liikaa lihaksiin.
Juostessa tapahtuu myös paljon pään sisällä. Monta kertaa teki mieli hidastaa, mutta nyt jo tiedän, että se on vain ajatus, joka on suljettava pois mielestä. Ihmismieli on sellainen, että se yrittää viestittää, että ”lopeta jo tämä hulluus ja hidasta”. On vain hiljennettävä apinamieli.
Totesin jälleen, että Jaksamisjuoma (tuote saatu) toimii minulla hyvin ennen lyhyempiä juoksumatkoja. Olin aamulla syönyt perusaamiaiseni kahvia, mysliä, pähkinöitä, chia-siemeniä ja mantelimaitoa. Noin tunti ennen lähtöä join litran Jaksamisjuomaa. Siitä saa juuri sopivasti sokeria ja suolaa kisan alla.
Olen ajatellut, että olen suurien massatapahtumien ystävä. Niin olenkin, mutta lauantaina huomasin, että pienissä tapahtumissa on myös oma viehätyksensä. Voittaminen oli tietenkin mukavaa, mutta kotikutoisuus ja talkoohenki myös. Jos vain mahdollista, ensi vuonna uudestaan!
LENKILLÄ 