Kirja-arvostelu

Kirja-arvostelu: Laura Arffman – Mona-Liisa

Kirja on saatu ilmaisena arvostelukappaleena.

Mona-Liisa (Gummerus Kustannus Oy 2020, 319 sivua) on toimittaja Laura Arffmanin kirjoittama elämäkerta hiihtäjä Mona-Liisa Nousiaisesta (o.s. Malvalehto). Mona-Liisa syntyi Rovaniemellä vuonna 1983 ja kuoli aggressiiviseen vatsasyöpään vain 36-vuotiaana kesällä 2019.

Mona-Liisa tunnettiin etenkin sprinttimatkojen hiihtäjänä. Niissä hän oli parhaimmillaan maailman huippua ja voitti muun muassa maailman cupin osakilpailun Val di Fiemmessä alkuvuonna 2013. Mona-Liisa lopetti uransa kauden 2018 jälkeen, ja pian hänellä diagnosoitiin parantumaton syöpä.

Mona-Liisa ehti soittaa menestyksekkäästi myös harmonikkaa ja valmistua hiihtouran ohella Sibelius-Akatemiasta musiikin kandidaatiksi. Maisteriopinnot jäivät kesken sairastumisen vuoksi. Hän oli naimisissa niin ikään Suomen hiihtomaajoukkueeseen kuuluneen Ville Nousiaisen kanssa. Heidän tyttärensä Isabella on syntynyt vuonna 2010.

Kirjan kirjoittaja Laura Arffman tutustui Mona-Liisaan toimittajan työnsä kautta. Sittemmin ystävyys syveni, ja Laura Arffman oli mukana myös Mona-Liisan elämän loppumetreillä. Kirja kertoo Mona-Liisan tarinan lapsesta viimeiseen hengenvetoon asti.

mona-liisa nousiainen kirja

Mona-Liisa syntyi keskimmäisenä kolmilapsiseen perheeseen. Isosisko oli kaksi vuotta vanhempi ja pikkusisko viisi vuotta Mona-Liisaa nuorempi. Hiihto oli vahvasti mukana taaperosta asti. Lisäksi Mona-Liisa harrasti yleisurheilua ja opiskeli musiikkiopistossa harmonikan soittoa. Yleisurheilu kulki hiihdon rinnalla 17-vuotiaaksi asti, kunnes hiihdosta tuli ykköslaji.

Mona-Liisaa kuvataan kirjassa pedantiksi, tarkaksi ja järjestelmälliseksi – jopa täydellisyydentavoittelijaksi. Luonteenpiirteet ovat koitua hänen kohtalokseen jo nuoruusvuosina, sillä kuten ensimmäinen valmentaja Jorma Manninen kirjassa muistuttaa, ”Soitinta voi soittaa päivässä tuntitolkulla, mutta kestävyysharjoittelua ei voi tehdä samalla periaatteella.” (s. 99)

Mona-Liisan uran voi jakaa kahteen osaan: aikaan ennen ja jälkeen ylirasitustilan. Virranjakajana toimi vuosi 2010, jolloin hän päätti pitää tauon urheilusta ja tuli pian raskaaksi. Raskauden jälkeen ura jatkui uusista lähtökohdista käsin.

kuva mona-liisa nousiainen kirja

Vuonna 2003 Mona-Liisa oli hallitseva nuorten maailmanmestari. Kirjassa häneen viitataan jopa termillä ”nuorisosensaatio”. Kaudella 2005-2006 Mona-Liisa nousi aikuisten maajoukkueeseen.

Esteenä nousulle aivan Suomen joukkueen kärkeen oli useita. Mona-Liisan kaltaiselle nopealle ja vahvalle hiihtäjälle ei sopinut yleishiihtäjän harjoittelu. Suomen joukkueessa ei tuolloin ollut naissprinttereiden omaa ryhmää. Latuja hallitsivat mm. Aino-Kaisa Saarinen, Virpi Kuitunen ja Riitta-Liisa Roponen, jotka olivat enemmän normaalimatkojen hiihtäjiä.

Sopimaton harjoitusohjelma ja liian pitkät tehoharjoitukset olivat yksi syy ylikuntoon, joka pakotti Mona-Liisan tauolle vuonna 2010. Hän oli myös hyvin tunnollinen harjoittelija, eikä päästänyt itseään helpolla. Hiihtouran sivussa hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa vuosina 2004-2006.

mona-liisa nousiainen kirja

Mona-Liisan ylirasitustilaa oli yritetty helpottaa lisäämällä lepoa, lyhentämällä harjoituksia ja rytmittämällä harjoittelua järkevämmin. Yhteistyö vanhan valmentajan kanssa päättyi. Kaikesta huolimatta tulokset eivät vain parantuneet.

Yhtenä syynä ylirasitustilalle esitetään se, että samaa harjoitusohjelmaa runnottiin kaikille maajoukkuehiihtäjille. Mona-Liisa oli profiloitunut sprintteriksi, eikä hänellä ollut kestävyyttä siihen, mitä leireillä vaadittiin (s. 107). Hän harjoitteli liian kovaa suhteessa siihen, mitkä hänen parhaat ominaisuutensa olivat (s. 108).

Mona-Liisa sai uutta mietittävää raskauden ja lapsen syntymän myötä vuonna 2010. He myös rakensivat tuolloin omakotitaloa Ville Nousiaisen kanssa. Lapsen syntymän jälkeen puoliso alkoi valmentaa Mona-Liisaa. Uuteen nousuun auttoi myös Suomen sprinttivalmentaja Niklas Grön.

Tammikuussa 2013 Mona-Liisa voitti maailmancupin osakilpailun Libericissä ja vielä samana vuonna sprintin Suomen mestaruuden Jämillä. Val di Fiemmestä ei tullut Mona-Liisalle menestystä, mutta kirjassa todetaan, miten Grönin ohjelma oli tuottanut tuloksia, sillä hän otti huomioon Mona-Liisan kaltaiset voimakkaat ja nopeat hiihtäjät.

Sotšissa vuonna 2014 ei tullut onnistumista. Mona-Liisa ei hiihtänyt Lahden MM-kisoissa vuonna 2017 eivätkä ovet Pyeongchangin kisakoneeseen auenneet vuotta myöhemmin. Kirja kuvaa, miten viimeinen kausi oli ollut täynnä vastoinkäymisiä ja sairasteluja väärällä hetkellä (s. 190). Harjoituksissa marraskuussa 2017 Mona-Liisa sai sydämen rytmihäiriön.

Mona-Liisa oli todennäköisesti hiihtänyt viimeiset ammattilaisvuotensa levinneen vatsasyövän kanssa (s. 263). Ventrikkelikarsinooma löytyi pian uran lopettamisen jälkeen keväällä 2018. Syöpä oli hyvin aggressiivinen, ja Mona-Liisalle annettiin elinaikaa yhdestä kahteen vuotta. Hän eli vielä reilun vuoden diagnoosin jälkeen.

mona-liisa nousiainen elamakerta

Teos Mona-Liisa ottaa paikkansa elämäkertojen joukossa: päättyihän Mona-Liisan elämä aivan liian varhain. Kirjoittaja Laura Arffman on tehnyt ison ja hienon työn, kun on laittanut Mona-Liisan tarinan kansien väliin.

Kirjaa lukiessani mietin Mona-Liisa ja Ville Nousiaisen tytärtä Isabellaa, jolle jää kirjan muodossa hieno muisto äidistään. Kirja ei kerro vain yhden ihmisen näkökulmaa Mona-Liisasta vaan ääneen pääsevät sukulaiset, tuttavat, muut hiihtäjät, soitonopettaja, koulukaverit. Monet pienetkin maininnat Mona-Liisan elämän varrelta ovat nyt arvokkaita muistoja.

Kirjan alaotsikko on ”Urheilija, muusikko, ihminen”. Se kuvaa hyvin asioita, joita Laura Arffman kirjassa käsittelee. Eniten sivuja saa urheilijasta kertova osuus. Ajoittain jopa puuduttavuuteen asti, sillä Arffman kirjoittaa sivukaupalla suksien voitelusta Val di Fiemmen MM-kisoissa vuonna 2013. Mukaan mahtuu itsestäänselvyys ”Pito ei saa alamäessä aiheuttaa kitkaa, mutta ylämäkien työpätkillä sen täytyy olla pitävä.” (s. 181-182)

toimittaja laura arffman kirja
Mona-Liisa, urheilija, muusikko, ihminen.

Yksittäisen hiihtokilpailujen pikkutarkka kuvaus, sijoitukset ja välinevalinnat kiinnostavat varmasti eniten toista hiihtäjää tai sellaista, joka seuraa hiihtoa tarkkaan. Kyse on hiihtäjän elämäkerrasta, joten mitä muuta voisi toisaalta odottaa.

Hiihtomaailman sisälle sukeltaminen oli mielenkiintoista. Kirjan sivuilta sain lukea täysin keskeneräisistä kisapaikoista Sotšin esikisoissa, leirimatkoista maajoukkueen kesken, lumen laadusta ja sen vaikutuksesta välinevalintoihin ja siitä, millaista närää aiheutti ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräisen saapuminen 10 kilometrin lähtöön MM-kisoissa vuonna 2013.

Juoksijana minua kiinnosti lukea harjoittelumääristä – etenkin niistä, jotka johtivat ylirasitustilaan. Kirjassa muistetaan mainita, miten lepo ja kevyemmät treeniviikot ovat tärkeitä myös huippu-urheilijalle. Hiihtäjäpariskunta Nousiaisen vanhemmat auttoivat paljon lapsenhoidossa, mikä mahdollisti huippu-urheilun ja perhe-elämän yhdistämisen. Mielenkiintoista oli myös ymmärtää, että on ”yleishiihtäjiä” ja sprinttereitä.

Alaotsikko ”muusikko” ansaitsee paikkansa heti ”urheilijan” jälkeen. Mona-Liisan muusikkoura käydään kirjassa läpi suppeammin kuin urheilu-ura. Mona-Liisan muusikkominän kautta ymmärtää kuitenkin paremmin sitä, millainen hän oli ihmisenä.

Mona-Liisan ja Villen tyttärellä Isabellalla oli synnynnäinen sydänvika, joka saatiin korjattua vasta tämän ollessa 5-vuotias. Erään sairaalajakson aikana Mona-Liisa osallistui Yleisradion kapellimestarikilpailuun. Mona-Liisa kävi läpi nuotteja sairaalahuoneessa öisin, kun lapsi nukkui. ”Vasta kun valmistautumisessa kaikki mahdollinen oli tehty, hän koki olevansa valmis.” (s. 244)

Mona-Liisa voitti kapellimestarikilpailun. Finaalin jälkeen hän palasi sairaalaan Isabellan luo. Toisaalta Mona-Liisa ei halunnut puhua ulkopuolisille lapsensa sairaudesta, koska piti sitä henkilökohtaisena epäonnistumisena. Edellä olevat asiat vahvistavat kuvaa hänestä täydellisyydentavoittelijana.

elamakerta mona-liisa nousiaisesta

Koska Mona-Liisa ei ole itse kertomassa tarinaansa, kuva hänestä on luotava muiden kertomien asioiden kautta. Kirjassa on päädytty ratkaisuun, jossa sitaatteja on joka aukeamalla jopa useita. Useat leipätekstistä erottuvat sitaatit jättävät hieman sekavan vaikutelman ja jotkut ovat aivan turhia. Yläasteaikaista liikunnanopettajaa on kirjan sivuille lainattu siitä, että hänellä ei ole erityisiä muistoja Mona-Liisasta (s. 50).

Runsas sitaattien käyttö tekee tekstistä hieman levotonta, mutta suurempi ongelma on hyppiminen edestakaisin aikajanalla. Tämä koskee etenkin uran loppupuolta eli vuosia 2011-2018. Kertomus ei etene koko ajan kronologisesti, mikä ajoittain häiritsee. Laura Arffman käy läpi kaksi kertaa sen, miten Mona-Liisa palasi raskauden jälkeen urheilun pariin (s. 106 ja 144). Myös syöpädiagnoosin saaminen kerrataan kahdesti (s. 259 ja 271).

Ajoittain mieleeni myös hiipi ajatus siitä, että kirjailija purki jonkin verran omaa ahdistustaan ystävän poismenosta kirjan sivuille. Osa kappaleista on kirjoitettu minämuotoon, jossa kertojana on Arffman. Näkökulman muutos tuli pariin otteeseen niin yllättäen, että en heti ymmärtänyt, kuka nyt kertoo.

uusi kirja mona-liisa nousiaisesta

Muutoin Laura Arffman kirjoittaa toimittajan taidolla ja varmuudella. Tekstin sijaan etualalla on Mona-Liisan lyhyeksi jäänyt elämä, joka ehti sisältää kuitenkin paljon mielenkiintoisia tapahtumia. Niistä on hyvinkin saanut kirjoitettua kokonaisen kirjan.

Silmiini ei osunut kuin yksi kirjoitusvirhe ja eräs hieman hassusti käytetty fraasi. Kirjaa oli miellyttävä lukea ja Mona-Liisan elämän vaiheiden seuraaminen vei mukanaan. Tieto siitä, että vakava sairaus riuduttaisi huippu-urheilijan vain reilussa vuodessa huonoon kuntoon ja lopulta veisi hengen, kosketti.

Hiihtomaailmaan vihkiytymättömänä kirja avasi silmiä sille, mitä maastohiihdossa on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tapahtunut. Vain kolme vuotta itseäni nuoremman ihmisen elämässä oli tuttuja elementtejä ja yhdistäviä tekijöitä. Olen muun muassa odottanut kolmatta lastani hyvin samaan aikaan kuin Mona-Liisa odotti tytärtään.

Sanomattakin on selvää, että kun ihminen kuolee 36-vuotiaana, jää hänen elämänsä pahasti kesken. Mona-Liisaa kaipaamaan jääneiden puolesta olen iloinen, että Laura Arffman lähti tähän isoon urakkaan ja kirjoitti ystävänsä elämästä kirjan. Kirja sisältää myös valokuvaliitteen Mona-Liisan elämän ja uran varrelta. Viimeinen kuva on otettu Linnanmäellä ja siinä Mona-Liisa hymyilee miehensä ja tyttärensä rinnalla kesken huvipuistopäivän. Reilua viikkoa myöhemmin Mona-Liisaa ei enää ollut.

mona-liisa nousiainen kirja

Lue myös: Kirja-arvostelu: Äitinä huipulla – Riitta-Liisa Roposen tarina

2 kommenttia

  1. Kattava arvio! Odotin paljon tältä kirjalta mutta jouduin hieman pettymään juurikin sekavan etenemisen vuoksi. Etenkin äänikirjana kuunneltuna on vaikea pysyä kärryillä missä mennään ja kuka kertoo. Mielenkiintoista oli päästä kuitenkin sukeltamaan hiihtomaailmaan.

    Koskettava elämänkerta joka sai usein kyyneleet kihoamaan silmiin 🧡

    Tykkää

    1. Hei! Kiitos kommentistasi. Enpä tullut ajatelleeksi, että kirjan puutteet tosiaan vielä korostuvat äänikirjassa. Luvun alussa ei kirjassakaan ollut mitään merkintää, että kirjailija itse kertoo minä muodossa. Myöskin ajassa edestakaisin pomppiminen sekoittaa kuunnellessa vielä enemmän päätä.

      Koskettava kirja tämä tosiaan oli ja tarina on ehdottomasti julkaisemisen arvoinen!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: