Sisältää kaupallisen linkin.
Olen asunut samassa osoitteessa pian 15 vuotta. Se on pisin aika, jonka olen missään yhtämittaisesti asunut. Pidän nykyisestä asuinpaikastani Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa Espoossa niin paljon, että en edes osaa ajatella, että kotini olisi jossain muualla.
Kaupungin metsä- ja puistoalue alkaa vain muutamien satojen metrien päässä pihaltani. Nautin siitä, että pääsen hetkessä luontoon. Eräänä aurinkoisena helmikuun päivänä kävin mieheni kanssa kävelemässä lähimetsässä. Näin kolme eri piknik-porukkaa nauttimassa kauniista lopputalven päivästä. Jäljistä päätellen joku oli kulkenut pitkin hankia lumikengillä. Fatbike eli ”läskipyörä” olisi sopinut myös hyvin metsän lumisille poluille.
Tähän aikaan vuodesta olen yleensä selaillut majoituksia jostain Välimeren maasta kesälomamatkaa varten. Kaipaan aamuisia juoksulenkkejä Välimeren rannalla niin että sieluun sattuu, mutta se on nyt mahdoton ajatus. Ehkä päädyn juoksemaan porojen sekaan Kuusamoon tai lammaskatraan perään Norjaan, kuten kävi viime kesänä. Huutelin sorkkaeläimille sujuvasti suomeksi, että älkää minua pelätkö, mutta se taisi säikäyttää raukkoja entistä enemmän.
Juhannuksen viettoa varten perhettämme odottaa Saimaan rannalla vuokramökki, jossa ei ole juoksevaa vettä eikä vessaa. Viime vuonna yritin vuokrata samaa mökkiä juhannukseksi, mutta myöhästyin. Huhtikuussa se oli jo varattu. Nyt olimme ajoissa.
Näin on vaatimustaso laskenut – vai onko sittenkään? Kun emme viime juhannuksena saaneet vuokrattua mökkiä Saimaalta, lähdimme sinne telttojemme kanssa. Pelikortit, Trangia, kuivamuonaa. Uimapuku, pyyheliina, sandaalit. Siinä olivat ainekset onnistuneeseen juhannukseen. Muistan vieläkin, kun kävelin rannalla juhannusyönä ja ihailin valoisaa järvimaisemaa.
Kun kauas ei pääse, pitää löytää mielenkiintoisia kohteita läheltä. Lähin luontokohteeni on alussa mainitsemani metsä, joka sopii päivittäisille kävelylenkeille. Joskus käyn siellä juoksemassa tai vain istuskelemassa kalliolla: laitan käden karhealle auringon lämmittämälle kalliolle ja katson, kun ruoho värisee hennossa kesätuulessa. Metsä on myös suunnistajien ja maastopyöräilijöiden suosiossa.
Ensi kesänä aiomme telttailla heti, kun ilmat ovat tarpeeksi lämpimiä. Olo on kuin lapsella karkkihyllyn edessä: minne voisi mennä, kun on niin paljon mahdollisuuksia? Lappiin tekisi myös mieli, sillä viime vuonna Lapin kesä yllätti minut täysin.
Viime kesänä jo suunnittelin, että alkaisin joinain aamuina käydä juoksemassa ja samalla pulahtamassa järveen tai mereen. Molemmat löytyvät puolen tunnin juoksumatkan päästä kotoani. Jostain syystä en saanut viime vuonna kertaakaan sitä tehtyä, mutta onneksi on uusi kesä tulossa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
Näyttää siltä, että joudumme elämään kevään ja kesän jälleen poikkeusoloissa. Kaukana täältä Välimeren ja Atlantin tyrskyt kohtaavat turisteista vapaat rannat, ja minäkin tulen olemaan turisti vain omassa maassani. Onneksi Suomella on, mitä tarjota. Jääkauden muovaamat kalliot tarjoavat paikan meditaatioon tai eväshetkeen. Veden äärellä kalliolta voi pulahtaa uimaan. Niin paljon kuin tykkään matkustaa muissa maissa, Suomeen palatessa on ihana tuntea peruskallio jalkojensa alla.
Kevättä ja kesää enteilevät aurinkoiset päivät saavat suunnittelemaan, mitä kaikkea lämpöisenä vuodenaikana voi ulkona tehdä. Viime viikolla nostin pyöräni varastosta terassille ja tutkailin, missä kunnossa se on. Sileillä kesärenkailla ei ole vielä asiaa pyörälenkille, mutta sain nostatettua itsessäni jo pienen pyörä(ily)kuumeen.
Vietän aikaa ulkona niin paljon kuin on mahdollista ja ilman ulkoilua vietetty päivä on hukkaan heitetty päivä. Jos 20 minuutin oleskelu metsässä laskee verenpainetta, mitä tekeekään tunnin juoksulenkki tai kokonainen yö luonnon helmassa? Uskon, että moni teistä on jo kokenut vaikutuksen ja jos ei ole, kannattaa ehdottomasti kokeilla. Juosten, kävellen, pyörän selästä – tyyli on vapaa.
LENKILLÄ 