arki

Apua Ukrainaan

Vuosituhannen alussa eli lähes kaksikymmentä vuotta sitten vietin kevään Unkarissa. Opiskelin paikallisessa yliopistossa ja vietin huoletonta vapaa-aikaa muiden opiskelijoiden kanssa. Toki tuonakin keväänä Kiinassa levisi SARS-koronavirus ja Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin. Muistan, miten katselimme opiskelija-asuntolan TV-huoneessa uutislähetystä, jossa kerrottiin miehityksestä. Tšekin Prahassa käydessäni vastaani käveli aseistettuja sotilaita, mutta muuten kiristynyttä maailmanpolitiikan tilannetta ei huomannut. Eikä siitä parikymppinen opiskelija kovin edes osannut olla huolissaan.

Uutiskuvia Ukrainasta katsoessani olen monesti palannut kevääseen, jonka vietin Ukrainan läntisessä naapurimaassa lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Suomea edempänä oleva kevät näyttää tutulta, neuvostoaikainen rakennustyyli rujolta ja ihmiset ovat samanlaisia kuin me täällä, vaikka kieli ja kulttuuri ovat vieraita. Paitsi että heidän elämänsä on viimeisen viikon aikana kääntynyt päälaelleen ja osan on pitänyt lähteä pois kotimaastaan Venäjän sotatoimien vuoksi. Mieleeni palaa kuva pakolaisvirrasta vuodelta 1999, jolloin kosovolaiset pakenivat naapurimaahan. Taas tämä tapahtuu Euroopassa.

On tuntunut pahalta ”katsoa sotaa” suorana lähetyksenä omalta kotisohvalta. Pään laittaminen pensaaseen ja uutisten välttely ei auta, koska tilanne vaikuttaa kokonaisvaltaisesti yhteiskuntaan. Halu ymmärtää on suuri, mutta tapahtumat Ukrainassa menevät yli ymmärryksen: kaupunkien asuintalojen ja lastensairaaloiden pommittaminen, isku ydinvoimalan läheisyyteen ja valheellisen sotapropagandan levittäminen Venäjän taholta. Jos onnistuu saamaan jonkinlaisen ymmärryksen tapahtumista, mikä siihen on johtanut ja mikä on mahdollinen ulospääsy, voi pystyä ennakoimaan tulevia tapahtumia ja osaltaan yrittää estää niitä.

Mitä me täällä Suomessa voimme tehdä? Auttaako rakennusten valaiseminen Ukrainan sinikeltaisin värein tai auringonkukkakuvien julkaiseminen sosiaalisessa mediassa? Onko se lopulta vain oman ahdistuksen kanavoimista? Mielestäni sympatiaa voi osoittaa maalle, joka on joutunut täysin epäoikeudenmukaisen hyökkäyksen uhriksi. Sympatian osoittamisen lisäksi lisääntyvällä huomiolla vaikutetaan yleiseen mielipiteeseen, mikä taas esimerkiksi johtaa yritysten vetäytymiseen Venäjän markkinoilta tai Venäjällä valmistettujen tuotteiden poistamiseen myynnistä. Pienistä puroista kasvaa joki.

sinikeltainen asu ukrainan puolesta

Lahjoitin Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon pienen summan rahaa. Se on nyt paras tapa auttaa, koska perinteiset järjestöt tietävät, mitä tavaroita ja minkälaista apua maastaan pakenevat ihmiset tarvitsevat. ”Eivätkö pestyt käytetyt poikien kalsarit käy vaatekeräykseen?” kysyi joku Facebookissa. On parempi yrittää kohdistaa apua oikein, ettei tule tehneeksi hallaa. Jos Ukrainasta Suomeen tulleet lapsiperheet tarvitsevat vaatelahjoituksia, silloin olen itsekin mukana talkoissa. Tavara tulee tarpeeseen.

Olen ilolla pannut merkille, että monet yritykset ovat lahjoittaneet huomattavan suuria summia rahaa avustusjärjestöille. Eräs kiinteistönvälitysfirma lahjoitti tuhatkertaisen summan rahaa verrattuna omaan pieneen lahjoitukseeni. Olkoonkin mainostempaus samalla, ei sillä ole merkitystä Ukrainan ja Puolan rajalla värjötteleville ihmisille, jotka saavat suojaa, lämpöä ja ruokaa.

Omat taloudelliset resurssini ovat rajalliset, mutta voin panostaa muulla tavalla. Silmäni ovat viimeistään nyt avautuneet Venäjän hybridivaikuttamiseen Suomessa. Jo koronapandemian aikana aloin ihmetellä, miten Suomesta yhtäkkiä löytyy niin paljon some-kirjoittelijoita ja -kommentoijia, jotka kiistävät sen, mitä terveydenhuollon ammattilaiset, perinteiset uutismediat ja maan hallitus esittävät koronaviruksesta. Alkoi puhe natsipasseista, piilotelluista rokotehaitoista ja hurjimmillaan siitä, että 5G-teknologialla on jotain tekemistä rokotusten kanssa.

Kun Venäjä perusteli hyökkäystään (maa itse käyttää termiä sotilaallinen operaatio) Ukrainaan, se sanoi, että Ukrainassa on natsihallinto. Venäjän YK-edustaja sanoi, että Ukrainassa on Hitler-mielisiä. Olen tuntenut kylmän kouraisun aina, kun kuulen näitä täysin perusteettomia väitteitä. He, jotka Suomessakin puhuvat natsipasseista ja vertaavat koronarokotusten vaatimista holokaustiin, voisivat kaksi kertaa miettiä, kannattaako tällainen retoriikka. Miltä se näyttää itänaapurissa, kun täällä osa ihmisistä viljelee natsipuheita? Varmasti juuri siltä, mitä he haluavat.

Helsingin Sanomien (21.1.2022) julkaisemassa artikkelissa todetaan, että rokotevastaisessa propagandassa on viitteitä informaatio- tai hybridivaikuttamisesta ja että iso osa disinformaatiota tulee Venäjältä. Venäjä ei välttämättä ole rokotevastainen maa, mutta tarkoitus onkin vain saada kansalaiset kyseenalaistamaan auktoriteetteja. ”He aloittavat keskusteluja, kommentoivat kommenttikentissä ja kirjoittavat somessa.” artikkelissa todetaan. Näyttää siltä, että tavoitteessa on Suomessa osin onnistuttu.

Haluan osaltani tuoda esiin näitä ongelmakohtia ja olen aiemmin aiheesta kirjoittanut mm. tässä postauksessa. Se on hyttysen pissa valtameressä, mutta enintä, mitä voin tässä tilanteessa tehdä. Aseenani on kynä, kun ei voi konkreettisesti lähteä sotimaan Ukrainan puolesta. Kukin toimii parhaaksi katsomallaan tavalla ja tekee sen, minkä pystyy. Vaikka sitten pukeutumalla keltaiseen villapaitaan, jos sillä saa lisää huomiota erittäin tärkeälle asialle.

1 kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: