Markus Tiittulan teos Taistelu totuudesta (Johnny Kniga 2022, 287 sivua) on ajankohtainen kirja salaliittoteorioista, ihmisten halusta löytää syitä tapahtumille kaoottisessa maailmassa, tiedon ja totuuden luonteesta ja siitä, miksi jokaisen olisi hyvä tiedosta, millaiseksi poliittinen ja muu yhteiskunnallinen keskustelu on viime vuosina tältä osaa muuttunut.
Tiittula on pitkään Yhdysvalloissa asunut vapaa toimittaja. Hänen kirjansa Taistelu totuudesta ammentaa paljon sikäläisistä tapahtumista, politiikasta, mediakentästä ja mehevimmistä salaliittoteorioista. Yhdysvaltain edellinen presidentti Donald Trump hyödynsi salaliittoteorioita hallintotavassaan. Kukapa ei muistaisi hänen väitteitään laajasta vaalivilpistä tai Obaman todellisesta syntyperästä.
Kyseessä on yleistajuinen teos, jossa Tiittulan omat mielipiteet tulevat vahvasti esiin. Taistelu totuudesta ei ole oppikirja tai tieteellinen tutkimus vaan mielenkiintoinen sukellus tämän ajan ilmiöihin. Kiinnostuin aihepiiristä eli salaliittoteorioista koronaviruspandemian aikana, mutta ajankohtaisuus on tullut ilmi myös uudemman kriisin eli Ukrainan sodan myötä. Taistelua totuudesta käydään asein käytävän sodan rinnalla.
Salaliittoteoria on Tiittulan mukaan virallisen totuuden haastava versio tapahtumien kulusta, tulkinta, jota saatavilla olevien tietojen valossa ei yleisesti pidetä oikeana (s.10). Monelle tulevat salaliittoteorioista ensimmäisenä mieleen avaruusoliot tai jokin muu, joka kirjaimellisesti ei ole tästä maailmasta. Kirjan luettuaan voi todeta, että varsin moni kohtaa salaliittoteorioita – ainakin, jos käyttää sosiaalista mediaa tai yleensäkin etsii tietoa internetistä.
Kirjassa on listattu erityylisiä salaliittoteorioita, tuotu tarkemmin esiin joitain salaliittoteorioita ja haastateltu niiden kannattajia tai keskeisimpiä henkilöitä. Jotkut salaliittoteoriat kietoutuvat tietyn tapahtuman tai ilmiön ympärille. Ehkä päättömin on ns. Flath Earth -liike, joka väittää, että maa on litteä. Katsoin kerran näistä kyseisistä salaliittoteoreetikoista tehdyn dokumentin, jossa asiasta haastateltu astronautti totesi lakonisesti, että kuuli ensimmäistä kertaa Flat Earth -liikkeestä, kun oli avaruudessa kansainvälisellä avaruusasemalla.
Systeemisalaliitot ovat kokonaisteorioita, joissa ”ne” ovat syyllisiä mihin milloinkin maailman ongelmaa. ”Ne” voivat olla juutalaisia, vapaamuurareita, Illuminati, varakkaat suvut, Vatikaani – mikä milloinkin. Mustan surman eli ruton aikaan 1300-luvulla juutalaisia syytettiin kaivojen myrkyttämisestä. 2000-luvulla juutalaisia on syytetty Kalifornian metsäpaloista. Koska salaliittoteoriat ovat usein melko uskomattomia, on viimeksi mainittu myös sellainen: tarina kertoo, että metsäpalot oli sytytetty avaruudesta käsin juutalaisella avaruuslaserilla.
On myös kaiken selittäviä metateorioita, jotka ovat verrattavissa uskontoon. Tarkimmin kirjassa käsitellään QAnon-liikettä, joka on saanut jalansijaa myös Suomessa. Siinä on yhdistelty jo olemassa olevia salaliittoteorioita ja mukaan poimittu kussakin valtiossa sopivia vihollisia. Liikkeen jäsenten mukaan kaikkea pyörittää ns. deep state eli nimetön byrokraattijoukko, joka arvatenkin on paha ja suorastaan saatanallinen vihollinen. Liikkeen edustajat povaavat lopunaikojen taistelua, jossa hyvät ja pahat ottavat mittaa toisistaan.
Varsinaisten salaliittoteorioiden lisäksi kirjassa on käsitelty valeuutisia, valheita ja totuuden käsitettä siitä näkökulmasta, mihin yhteiskunnallinen keskustelu menee, jos mielipide on samalla viivalla totuuden kanssa. Etenkin koronaviruspandemian aikana yksittäisten ihmisten kokemukset, mielipiteet tai heidän kuulemansa huhupuheet ovat nousseet näkyvyydessä tutkitun tiedon tasolle tai jopa sen ohi.
Salaliittoteorioilla on yhteisiä tekijöitä, joita Tiittula on ansiokkaassa kirjassaan listannut. Salaliittoteorioita yhdistävät epäluulo instituutioihin, hallintokoneistoon, tiedonvälitykseen ja muiden rehellisyyteen. Ne vastustelevat sattumanvaraisuutta ja kaoottisuutta ja korvaavat tämän juonellisuudella, jossa on jokin ”ne”, jotka viime kädessä ovat vastuussa kaikesta pahasta maailmassa. Salaliittoteoreetikot löytävät yhteyksiä asioiden väliltä silloinkin, kun niitä oikeasti ei ole olemassa. Tiittulan mukaan tämä johtuu ihmisten juonellisuuden kaipuusta. Samaan tarpeeseen vastaavat uskonnot.
Tiittula kirjoittaa, että ”jonkin selityksen hakeminen kaaoksen keskellä on pysyvä osa ihmisluontoa. Tiede tekee sitä pieni pala kerrallaan, uskonto tai riittävän kattava salaliittoteoria tarjoaa houkuttelevan oikopolun” (s. 84). Salaliittoteoriat ovat usein älyllisesti laiskoja. Jos ei ole ymmärrystä tai tietoa asioiden kulusta, aukot helposti tilkitään huhuilla. Fiktiivisiä maailmanselityksiä ei nykymaailmassa enää tarvittaisi, mutta ihmisten henkiset tarpeet ja käyttäytymismallit vaikuttavat edelleen.
Koronaviruspandemia on ollut hedelmällistä aikaa salaliittoteorioiden ja valeuutisten syntymiselle. Ensinnäkin koronavirus itsessään on ollut näkymätön asia, joka on aiheuttanut sairastumisen ja ilmiö on ollut melko monimutkainen. Ilman kunnon tietoa viruksista on voinut päätyä monenlaiseen teoriaan siitä, mistä virus on lähtöisin ja onko sen leviämisellä joku suurempi tarkoitus. Tältä saattaa tuntua, koska kuten edellä on todettu, sattumanvaraisuuden sijaan ihminen luonnostaan etsii tarinaa ja juonellista kertomusta.
Koronaviruspandemia on koskettanut kaikkia maailman asukkaita, joten aihe on jokaiselle tuttu. Lisäksi pandemia pakotti ihmiset koteihinsa, joissa heillä oli lähes loputtomasti aikaa istua sohvalla puhelimiensa tai kannettavien tietokoneittensa kanssa. Sosiaalisen median alustoilla ei ole faktantarkistusta, ja mitä huomiota herättävämpi uutinen sitä enemmän se saa julkisuutta – oli uutinen totta tai ei. Englannin kielen käytön laajentuminen on myös madaltanut kynnystä jakaa uutisia myös muilla kuin omalla kielellään.
Kun ihminen hairahtuu yhteen salaliittoteoriaan, on ovi auki myös muille salaliittoteorioille. Koronaviruspandemiaan liittyvät salaliittoteoriat – esimerkiksi että epidemian tarkoitus on alistaa kansat uuteen maailmanjärjestykseen tai koronarokotusten tarkoitus on muuttaa ihmisen DNA:ta – saattavat laittaa ihmisen pohtimaan, mistä muusta hänelle on ”valehdeltu”.
Osalle salaliittoteoriat voivat olla hupia, mutta joillekin ne ovat totisinta totta. Salaliittoteorioita ei voi sivuuttaa naureskellen, sillä pahimmillaan ne ovat terveydelle vaarallisia tai johtavat kuolemaan, kuten joissakin lahkoissa tapahtuneet joukkoitsemurhat osoittavat. Koronarokotehaittojen liioittelu on saanut osan ihmisistä jättämään rokotteen ottamatta, mitä he sitten vakavasti sairastuttuaan ovat katuneet.
Loppiaisena 2021 Donald Trumpin kannattajat valtasivat Yhdysvaltain kongressitalo Capitol Hillin, koska olivat uskoneet tämän väitteisiin laajasta vaalivilpistä presidentinvaaleissa, jotka demokraattien edustaja Joe Biden voitti. Levottomuuksissa yhtä poliisia hakattiin metallisella jauhesammuttimella päähän ja toiselta kaivettiin silmä päästä (s. 158).
Yksilöiden lisäksi salaliittoteorioilla on merkitystä yhteiskunnan tasolla. Suomessakin salaliittoteoreettinen materiaali on solahtanut osaksi yhteiskunnallista ja poliittista kenttää ja keskustelua (s. 140). Niitä voidaan käyttää poliittisen konfliktin lietsomiseen ja väkivallan toteuttamiseen (s. 150). Kirjan loppupuolella Tiittula tuo esiin itänaapurista operoivat trollit ja heidän kätyrinsä Suomessa ja muissa länsimaissa (s. 261). Nyt käsillä olevassa Ukrainan sodassa voidaan havaita, että Venäjä on yrittänyt maalata kuvaa ukrainalaisista natseina ja siten saada syy hyökätä maahan. Venäjän toimia myötäileviä kommentteja voi lukea myös keskustelupalstoilla Suomessa. Tiittulan mukaan ”He [trollit] tietävät tasan tarkkaan, mitä tekevät.” (s. 261)
Kirjan osuus totuuden käsitteen venyttämisestä on salaliittoteorioiden ohella mielenkiintoista luettavaa. Tiedemies lukee satoja kirjoja ja kokee, että hänen on jatkuvasti luettava lisää (s. 102). Sellaista ei kuitenkaan nykypäivänä paljon arvosteta. Perusteluksi riittää, että ”monet ihmiset sanovat” tai ”olen kuullut, että” (s. 176). Kuuluisaksi on tullut myös lausahdus ”Do your own research” eli tutki itse (s. 127).
On ongelmallista, jos jokaisella on oma totuutensa ja ne ovat keskenään yhtä päteviä. Joissain asioissa on vain luotettava muiden hankkimaan tietoon ja että se pitää paikkansa. Tiittula toteaa, että jos ihminen luottaa vain niihin tietoihin, joita hän on itse kerännyt, hänen käytössään olevan tiedon määrä romahtaa (s. 260). Jos mikään ei ole totta, kaikki on mahdollista, hän jatkaa. Tiede ei ole erehtymätöntä ja aukotonta, mitä joidenkin on vaikea hyväksyä. He pitävät tiedettä arvottomana, jos näin on. Jos salaliittoteoreetikkojen omaa kantaa erehtyy arvostelemaan, he saattavat uhriutua siitä, että heitä on kritisoitu, Tiittula kirjoittaa (s. 189).
Kirjan Taistelu totuudesta ehdoton plussa on sen helppolukuisuus. Kuuntelin kirjan myös äänikirjana, jollaiseksi se sopii oikein hyvin. Kirjassa ei ole varsinaista juonta, joten ei haittaa, jos ajatus välillä harhautuu muualle. Äänikirjan lukijan ääni on miellyttävä ja selkeä. Kieli on rentoa, eikä mitenkään tieteellistä. Aiheen ajankohtaisuus vain lisääntyi sinä aikana, kun kirjaa luin. Viime päivinä Venäjän hybridivaikuttamisesta on kirjoitettu yhä enemmän. Trollien tehtävänä on aiheuttaa eripuraa kansalaisten keskuudessa. Koronapandemian jälkeen Ukrainan sota on seuraava asia, josta voi rakentaa vaihtoehtoisen totuuden.
Kirjan Amerikka-keskeisyys on sen etu ja haitta. Kirjoittaja tuntee hyvin amerikkalaisen yhteiskunnan, minkä ansiosta hän osaa tuoda esiin sellaisiakin asioita, joita peruskansalainen ei Suomessa tiedä. Esimerkiksi aseiden voimallinen puolustaminen tuli itselleni jonkinlaisena yllätyksenä, vaikka tiesin, että Yhdysvalloissa aseenkanto-oikeus kuuluu perusoikeuksiin. Asetta pidetään ”luonnollisena” puolustusvälineenä siinä missä eläimillä on tapoja puolustaa itseään. Aseiden vieminen rinnastuu vapauden menettämiseen.
Suomi on onneksi vielä erilainen yhteiskunta kuin Yhdysvallat, ja täällä ihmisillä on laajempi yleissivistys, minkä vuoksi meillä ei menisi läpi esimerkiksi aiemmin mainittu juutalaisten avaruuslaser. Yhdysvalloissa sitä toistettiin jopa kongressiedustajan suulla.
Kirja on ajankohtainen, mutta ei vastaavasti tule kestämään aikaa. Se on avoimen puolueellinen ja naureskelee esimerkiksi presidentti Trumpille. En pidä tätä suurena puutteena, sillä olen samaa mieltä. Trumpin lausunnoissa ei ollut välillä päätä eikä häntää.
Kirjassa käytetään sanastoa, joka liittyy vahvasti salaliittoteorioiden maailmaan, mutta jota ei tarkemmin selvitetä. Selvittäminen jää lukijan vastuulle sellaisten sanojen ja termien osalta kuin kaninkolo tai syvä pääty. Setämies ja kulkutautimyönteisyys on myös uudempaa sanastoa, joka ei kaikille aukea.
Jonkin verran huomasin myös englannin kielen vaikutusta, kun oli käytetty sanoja sofistikoitunut, detalji ja paranoia. Kaikille näille on olemassa vakiintuneet suomenkieliset vastineet. Huutomerkkien käytön kanssa olisi myös ollut säästeliäämpi, sillä ne kokevat inflaation liikaa käytettyinä.
Kirjailija on haastatellut kirjaan salaliittoteoreetikkoja. Haastattelut toisaalta avaavat näiden mielenmaisemaa, mutta päästävät heidät vähän liiankin kanssa ääneen. Ehkä kirjailijalla on ollut halu antaa salaliittoteoreetikoiden puhua omin sanoin ja siteerata lausuntoja sanasta sanaan, jolloin ei ainakaan kukaan voi väittää vääristelystä. Kirjoitettuina ja kirjan kansien väliin painettuina jotkin väitteet näyttävät entistä naurettavammilta.
Voin suositella kirjaa heille, joilla ei vielä paljon ole tietoa salaliittoteorioista tai jotka ovat asiaan jo hieman vihkiytyneet. Kirjan lukeminen antaa työkaluja arvioida internetissä vastaan tulevaa tietoa ja sen todenmukaisuutta. Nykyään jää paljon vastuuta tiedon vastaanottajalle itselleen, kun sosiaalinen media on osin epäonnistunut suodattamaan paikkansa pitämätöntä tietoa. Kirja valoi uskoa siihen, että tieteelliselle ja varmistetulle tiedolle on vielä paikkansa maailmassa. Tuomalla epäkohtia esiin annetaan samalla mahdollisuus puuttua niihin. Siinä tämä kirja on onnistunut mainiosti.
LENKILLÄ 