Juoksin ensimmäistä kertaa koronaan sairastumisen jälkeen, kun positiivisen tuloksen saamisesta oli kulunut tasan kolme viikkoa. Suositusten mukaan tulisi olla seitsemän oireetonta päivää, ennen kuin sairauden jälkeen tekee ensimmäisen treenin. Flunssaoireiden päättymisestä oli ensimmäisen juoksukertani jälkeen kulunut yli kaksi viikkoa. Korona on osoittanut, että se ei ohjeistuksia ja määräyksiä tottele.
Sain koronan perhepiiristä lähes kahden viikon altistuksen jälkeen. Ehdin jo miettiä, että vältin taudin saamisen, mutta lopulta sairastuin. Olin ottanut kolme rokotusta. Ehkä olisin vielä kevyemmän altistuksen kestänyt, mutta en sitä, että perheenjäseneni yskivät ja pärskivät vierelläni, enkä heitä vältellyt. Omat flunssaoireeni kestivät 5-6 päivää ja hävisivät sitten äkisti. Kuumetta ei ollut.
Viikon oireettoman jakson jälkeen suunnittelin, että kokeilen juoksua. Sitten alkoivat oudot lihas- ja nivelkivut ja päänsärky. Luulen, että kivut olivat hermostollisia, sillä kyse ei ollut siitä, että olisin loukannut jonkin kohdan kehostani. Kipu myös vaelsi ja esiintyi eri puolilla kehoa. Särkylääkkeitä oli turha popsia, sillä liike oli paras apu kipuun. Kävellessä kipua ei tuntunut, ja venyttely ja jooga toivat helpotusta.
Uskalsin ottaa juoksuaskeleita Lapin lomallamme, jolloin siis oli kulunut kolme viikkoa kahden viivan piirtymisestä testiin. Olin saanut rohkaisua laskettelurinteistä, joissa jaksoin lasketella monta tuntia päivässä. Eräänä iltana laitoin lenkkarit jalkaan ja lähdin lenkille. En suinkaan rynnännyt heti juoksuun vaan kävelin ensin 15 minuuttia, jonka jälkeen juoksin saman verran. Lopuksi vielä kävelin 15 minuuttia.
Vaikka edellisestä juoksukerrastani ei tuolloin ollut kulunut kuin vähän yli kolme viikkoa, tunsin, että olin jonkin uuden ja jännän äärellä. Eniten jännitin sitä, miten kehoni reagoi. Välittömästi ei tuntunut mitään kummallista. Syke pysyi peruskestävyysalueella, enkä erityisemmin hengästynyt. Juoksutauko tuntui eniten jaloissa.
Kun olin istuskellut lenkin jälkeen jonkin aikaa sisällä, tunsin väsymystä. Se toki saattoi johtua tuntikausien päivittäisestä ulkoilusta. En osaa selittää tunnetta, mutta en ollut vielä aivan entiselläni. Sairastettu korona kummitteli vielä jossain. Päätin, että juoksen seuraavan kerran vasta, kun olemme päässeet matkalta takaisin kotiin.
Toisen kerran juoksin, kun positiivisen tuloksen saamisesta oli kulunut jo 3,5 viikkoa. Menin salin juoksumatolle, jossa päätin kokeilla juoksukävelyä. Se osoittautui paremmaksi valinnaksi kuin juosta kerralla 15 minuuttia. Kävelin kolme minuuttia ja juoksin kaksi 33 minuutin ajan. Minusta tuntui niin hyvältä, että en meinannut malttaa lopettaa.
Juoksumatolla askel tuntui kevyeltä ja tunsin juoksun iloa. Se oli vielä puuttunut Lapissa juoksemaltani lenkiltä. Jälkeenpäin katsoin urheilukellon piirtämää sykekäyrää, joka näytti oikein kauniilta. Syke pysyi pk-lukemissa ja laski kävelyosuuksien ajaksi. Edelleenkään ei yskittänyt tai en epänormaalisti hengästynyt. Yskäähän minulle ei taudista jäänyt ylipäänsä, ja peruskestävyyslenkit tulisikin juosta siten, että ei hengästy.
Kolmas lenkki koronan jälkeen koitti, kun sairastumisesta oli kulunut tasan neljä viikkoa. Voisin sanoa, että se oli ensimmäinen kunnollinen juoksulenkki, vaikka sisälsikin edelleen kävelyosuuksia. Juoksin tällä kertaa ulkona ja ensimmäistä kertaa kesälenkkareilla. Minulla oli mukanani juoksukaveri, joka hänkin juoksi ensimmäistä kertaa ulkona juoksutelakan jälkeen. Kevätaurinko paistoi ja lenkkarit rapisivat asfaltilla; tuntui, että tästä juoksukausi todenteolla alkaa.
Lenkin pituudeksi tuli 8,61 kilometriä ja se kesti 1:04 tuntia. Kävelyosuuksien vuoksi keskivauhti jäi 7:30 min/km. Kävelimme lähinnä ylämäkiä ja jäisiä kohtia, joten kävelyosuudet olivat satunnaisia. En edelleenkään huomannut mitään kummaa. Jalat tuntuivat jopa erityisen kevyiltä, kun juoksusta oli tullut taukoa.
Ensimmäisen lenkin jälkeen olin tuntenut väsymystä. Samoin olin ensimmäisen pidemmän kävelylenkin, jonka tein karanteenin päätyttyä, jälkeen nukkunut kymmenen tunnin yöunet. Olen edelleen iltaisin melko väsynyt, eikä ole mitään vaikeuksia nukahtaa. Kellojen siirtämistä kesäaikaan en juuri huomannut, kun illalla väsytti huolimatta siitä, olinko juonut vielä kuudelta kahvia tai ottanut päiväunet. En kuitenkaan enää huomaa, että juokseminen aiheuttaisi välittömästi väsyneen olon.
Koska juokseminen oli tuntunut hyvältä, eivätkä lenkit olleet aiheuttaneet minkäänlaisia oireita, jatkoin harjoituksia. Menin juoksemaan neljännen koronan jälkeisen harjoituksen kuntosalin juoksumatolle. Tällöin sairastumisesta oli kulunut jo kuukausi. Halusin olla varovainen, koska paria päivää aikaisemmin olin kaatunut jäisellä polulla. Olin ottanut vastaan vasemmalla kädelläni, ja siinä näkyi mustelmia ja pientä turvotusta ranteessa. Matolla ei taatusti ollut liukasta, ei tarvinnut hengittää kylmää ilmaa ja pystyi lopettamaan milloin vain.
Olin päättänyt juosta 45 minuuttia, ja säädin ajan mattoon. En tiedä, mitä vauhtia tarkalleen juoksin kolmen vartin ajan, sillä urheilukello ranteessa näytti vauhdiksi alle 6 min/km ja matto yli 7 min/km. Todennäköisesti juoksin tavallista peruskestävyyslenkin vauhtia noin 6:30 min/km tai hieman kovempaa. Katsoin välillä sykettä, vaikka yritin olla sitä liikaa vilkuilematta, ettei se nousisi pelkästä jännityksestä. Keskisyke oli 137 bpm.
Mattojuoksun loppupuolella mietin, pitäisikö säätää mattoon lisää vauhtia ja kipitellä menemään muutama minuutti kovemmalla vauhdilla. Hitaamman juoksu jälkeen teki mieli ns. poistaa karstoja. En kuitenkaan sitä tehnyt, sillä 45 minuutin yhtäjaksoinen juoksu oli pisin, mitä olin juossut sairastumiseni jälkeen. Kymmenen vuoden juoksuharrastuksen ajalle on mahtunut monenlaista: keuhkokuumetta, rasitusvammaa ja post marathon bluesia. Ne ovat opettaneet maltillista paluuta juoksuun, vaikka malttamattomuus onkin paheeni.
Nyt kuukausi koronatartunnan jälkeen alkaa tuntua, että voin palata normaaliin harjoitteluun. Ongelmana ei ole niinkään ollut se, että kunto olisi ehtinyt muutamien viikkojen kuluessa dramaattisesti romahtaa. Eihän sellainen ole edes mahdollista, kun en juuri vuodepotilaana joutunut olemaan, ja jatkoin kävelylenkkejä heti karanteenin päättymisen jälkeen. Varovaisuus on liittynyt omiin tuntemuksiin ja siihen, että liian äkisti lisätty harjoittelun määrä olisi voinut tehdä hallaa toipumiselle.
Omalla kohdallani paluu juoksun pariin ei sujunut aivan mutkattomasti, kun viikon oireettoman jakson jälkeen jouduin vielä kärsimään oudoista kivuista. Ne ovat sittemmin kokonaan hävinneet, enkä ainakaan vielä huomaa, että korona olisi jättänyt pysyviä jälkiä. Pidempiaikaisia vaikutuksia on tässä vaiheessa tietenkin vielä vaikea arvioida.
Jotkut pääsevät jo aikaisemmin juoksemaan, eikä tästä pidä tehdä päätelmää, että korona tarkoittaa automaattisesti kuukauden toipumisaikaa. Toisaalta aika voi olla pidempikin. Paras mittari on oma olotila. Väitän, että juoksijat osaavat keskimääräistä paremmin tunnustella, milloin kehossa on jotain vialla. Vaikka arjessa jaksaisikin normaalisti, voi olla, että juokseminen on vielä liian rankkaa. Se täytyy vain hyväksyä ja uskoa siihen, että ennen pitkää oma energinen olo palaa.
Koronasta parantuessa voi yrittää puskea väkisin, tehdä taulukoiden mukaan, ihmetellä, kun joku palaa harjoituksiin nopeammin kuin itse, pettyä, innostua, ottaa askeleen eteen ja kaksi taakse. Voin kertoa, että kuluneet viikot ovat tuntuneet uskomattoman pitkiltä. Jälkeenpäin huvittaa, miten malttamattomana sitä onkaan odottanut, että olo olisi taas normaali ja pääsisi jatkamaan siitä, mihin ennen sairastumista jäi.
Vauhti kirjaimellisesti pysähtyy, kun sairastuu. Se saattaa pelästyttää, sillä silloin joutuu miettimään, mitä tekee ilman juoksua. Mitä tapahtuu, jos ei koskaan enää voi juosta? Kuka sitä oikein on ilman juoksua? Paikoillaan maatessa on aikaa pohtia. Onneksi en ole joutunut paljon makoilemaan, vaan olen kyennyt kävelemään ja jopa laskettelemaan. Olen myös ehtinyt lukemaan kirjoja, joka on yksi intohimoni.
Vielä tänä viikonloppuna kokeilen juosta pitkän puolentoista tunnin mittaisen pitkän lenkin. Sen jälkeen teen päätöksen, minkä matkan juoksen toukokuun Helsinki City Running Dayssa*. Kuukauden tauko maratontreeneihin tuli huonoon aikaa, jos se koskaan voi hyvään aikaan tulla. Vaikka kunto ei dramaattisesti huonontunut, se ei myöskään tauon aikana parantunut. Olen pahasti jäljessä tavoitteestani, mikä tulee vaikuttamaan päätökseeni.
Maraton on rankka suoritus ja siltä palautuminen vie aikaa. En tiedä, tahdonko menettää upeaa loppukevättä ja alkukesää sille, että toivun 42 kilometrin matkasta. Mutta tämä pohdinta menee jo asioiden edelle. Toivottavasti kokemuksistani oli jollekin apua! Saa myös esittää kysymyksiä juoksun pariin palaamisesta koronan jälkeen. Lupaan vastata parhaan kykyni mukaan.
*) Osallistuminen Helsinki City Running Dayhin saatu.
LENKILLÄ 