Luulin, etten pääse pyörällä samaan fiilikseen kuin juostessa. Pitkät lenkit kesäaamuissa ovat todellinen henkireikäni, kun saan hengittää tuomen ja syreenin tuoksua. Olin väärässä. Pyörällä pääsin nauttimaan vähintään yhtä paljon kesäaamusta: kuulin lintujen kovaäänisen laulun (yleensä minulla on juostessa kuulokkeet korvissa) ja pääsin laajentamaan reviiriäni. Sunnuntaiaamuna pyöräilemäni noin 34 kilometrin lenkki oli lyhyt pyöräilylenkiksi, mutta tarpeeksi pitkä viemään minut maisemiin, joissa en ole juosten käynyt.
Pitkittynyt kipu lonkankoukistajassa on pakottanut minut pyörän selkään. Kun totesin, että viikonloppupitkis oli tehtävä pyörällä, huomasin myös, että en tiedä mitään mukavia pyöräilyreittejä. Onko Espoon rantaraitilla hyvä pyöräillä? Miten kierrän Munkkiniemen rantamaaston, jos lähden kiertämään tavanomaista pitkisreittiäni Laajalahden ympäri? Onneksi on some, jonka kautta kysyin neuvoa. Kierrä Bodominjärvi, minua kehotettiin. Ja niinpä minä kiersin.
Varauduin lenkkiin hyvin paljon samoilla eväillä, kuin pitkään juoksulenkkiin. Otin Salomonin pehmeään pulloon vettä ja kännykkää varten varavirran. Geelin unohdin, mutta lopulta en olisi sitä tarvinnutkaan. Varasin jonkin verran rahaa mukaani, jotta voin ottaa taksin, jos rengas puhkeaa. Myönnän: en ole opetellut kumin paikkaamista tai vaihtoa.
Minulta on kerran puhjennut pyörän kumi työmatkalla. Olin onnekseni lähellä Pitäjänmäen juna-asemaa, jonne jätin pyöräni ja jatkoin matkaa töihin junalla. Se oli aikaa, jolloin ruuhka-aikana ei saanut vielä kuljettaa pyöriä junassa. Nythän meitä ihan kehotetaan ryhtymään ”sekakäyttäjiksi”. Muistan eräänkin pyöräilijän, joka vastaavasta syystä nousi paikallisjunaan Mäkkylän asemalla matkustaakseen yhden pysäkinvälin pyöränsä kanssa Leppävaaraan. Junan kaiuttimista alkoi lähes samantien kaikua kuulutus, että ruuhka-aikana polkupyörien tuominen junaan ei ole sallittua.
Oman rengasrikkoni jälkeen mieheni kävi hakemassa pyöräni pois asemalta. Hän sattui olemaan kotona, ja neuvoin hänelle vara-avaimen paikan. Vieläkin ihmettelen, että hän sai rauhassa ottaa asemalta mukaan pyörän ja työntää sen auton perään.
Pyöräilin pitkin Espoon maalaismaisemia aamu seitsemän ja yhdeksän välillä. Enimmäkseen pääsin ajamaan pitkin kevyenliikenteen väyliä. Ajotiellä pyöräily ei haitannut, sillä liikennettä oli todella vähän. Näin yksinäisen kurjen pellolla, hevosia haassa ja ison rusakon hyppimässä pitkin golfkenttää. Ne olivat kuitenkin urbaaneja eläimiä siihen verrattuna, mihin olen (lähes) törmännyt oikealla maalla. Olen kerran osunut hirven kanssa samoille lenkkipoluille, ja se kohtaaminen ei heti unohdu. Olkoonkin, että säikähdimme molemmat toisiamme ja jatkoimme matkaa.
Olen tähän asti pyöräillyt lähinnä työmatkoja, joista kertyy päivässä 26 kilometriä. En osannut arvioida, millaista vauhtia jaksan pyöräillä pidemmän matkan. Pyöräilin lopulta 34,4 kilometriä, johon kului aikaa 1:48 tuntia (keskimäärin 19 km/h). Pyöräilyn jälkeen tuntui, että olisi voinut pidemmänkin lenkin tehdä ja ehkä vähän nopeammalla vauhdilla.
Tarkastellessani harjoituksen keskisykettä huomasin, että se oli ollut 142 l/min. Eli pyöräillessä olin päässyt juuri sille sykealueelle, jolla teen pitkät lenkit juosten. Keskisyke oli jopa korkeampi, kuin edellisellä reilun 20 kilometrin juoksulenkillä. Sanotaan, ettei sydän tiedä, millä sitä rasitetaan. Tämän tiedon valossa saan hyvän aerobisen juoksua korvaavan treenin, kun hieman vielä pidennän pyörälenkkiä, mutta teen sen matalammalla sykkeellä.
Pyörälenkkiäni seuraavana päivänä tapasin osteopaatin, jonka kanssa alamme työstää jalkaongelmaani. Kerroin pyöräilleeni reilu 30 kilometriä ja jalan tuntuneen sen jälkeen hyvältä. ”Anna mennä vaan!” sanoi osteopaatti. Ja niin minä aionkin.
LENKILLÄ 