Kirja saatu kustantajalta.
Aito elämä – terve keho, terveessä mielessä (readme.fi 2021, 349 sivua) on Nora Yrjölän esikoisteos. Yrjölä on entinen fitness-urheilija, joka asuu nykyään Brasiliassa miehensä kanssa. Kirjassa Aito elämä hän kuvaa, miten kamppaili vuosia ulkonäköön ja liikaan suorittamiseen liittyvien ongelmien kanssa. Nyt nelikymppisenä hän kertoo elävänsä aitoa ja parempaa elämää ja haluaa kertoa reseptinsä siihen myös muille.
Yrjölä pohjaa omiin kokemuksiinsa, itämaisiin uskontoihin ja tietotaitoon, jota hän on kerännyt valmentaessaan muita ihmisiä. Suuresti on vaikuttanut myös psykoterapia, jossa hän kävi kuuden vuoden ajan fitness-uransa loppupuolella ja uran jo loputtua. Brasilialaisella elämänmenolla ja puolison elämäkatsomuksella on ollut myös oma merkityksensä.
Yrjölä kilpaili fitness-lavoilla yli kymmenen vuoden ajan ja voitti Suomen mestaruuden vuonna 2010. Lisäksi hän työskenteli lentoemäntänä ja omisti yhdessä vaiheessa oman kuntosalin. Kaikki edellä mainitut olivat Yrjölän suuria haaveita, jotka hän lopulta saavutti. Kirjassaan hän kuitenkin tunnustaa, että mikään niistä ei tuonut onnea ja mahtavuutta, kuten hän oli ajatellut.
”Olen itse tiputtanut elämäni aikana painoa kymmeniä kiloja tavoitteena täydellinen keho. Saavutin oman silloisen kehoihanteen, mutta en muuttunutkaan maailman onnellisimmaksi naiseksi—.” (s. 131)
Yrjölä kertoo, miten suoritti elämää ja miten ulkoapäin tulleet vaatimukset ohjasivat häntä. Vuosia kestänyt ulkonäkökeskeinen suorittajaelämä on jättänyt jälkensä, mutta nykyään Yrjölä vakuuttaa ajattelevansa asioista hyvin eri tavalla. Fitness-uran aikoihin hän saattoi ihastella erottuvia lihaksiaan peilin edessä, mutta huomasi, että siitä saatu ilo ei kestänyt kauan. Tiukka ruokavalio ja kisoihin valmistautuminen rajoittivat myös sosiaalista elämää.
Kirjassaan Yrjölä kuvailee, miten aiemmin New Yorkin sykkeessä viihtyneestä ja purkitettujen fitness-ruokien kuljettajasta on tullut varvastossuissa ilman meikkiä kulkeva fiilistelijä, joka saattaa istua tunteja rannalla katsomassa merta. Hän ymmärsi, että elämä oli mennyt suorittamiseen ja että hän kaipasi rauhallisempaa ja vaatimattomampaa elämää.
Buddhalaisuuteen nojautuen Yrjölä esittää, että rauha, onni, rakkaus ja merkitys löytyvät ihmisen sisältä, eivät ulkoisista asioista. Yrjölän mukaan ulkoisten päämäärien jahtaaminen on loputon tie. Menestystä sen sijaan on sisäinen hyvä olo. Hän kehottaa avaamaan itsensä sydämen äänelle, joka vie kohti aitoa elämää. Intuitioon luottaminen on yksi kirjan opeista.
Aitoa elämää Yrjölän mukaan on esimerkiksi sellainen, jossa löydetään rauha sen sijaan, että taisteltaisiin aina oman itsensä ja kehonsa kanssa. Siinä keskinkertaisuus hyväksytään myös liikunnan saralla. Syömisessä Yrjölä kehottaa tutkailemaan omia ruokailutottumuksia, syömiseen liittyviä tunteita ja omaa kehonkuvaa. Hän ei anna yhtä oikeaa tapaa syödä vaan ohjeistaa kuuntelemaan kehoa ja sen viestejä.
”Kuvittelin, että oli paljon helpompaa vaan pyrkiä jatkuvasti johonkin kuin antaa itselleen myötätuntoa, rakkautta ja sanoa itselleen, että riität.” (s. 78)
Tekstissä tulee moneen kertaan esiin kontrollista ja pelosta luopuminen, itsensä kuunteleminen ja hetkessä eläminen. Buddhalaisuus on vahvasti läsnä: monessa yhteydessä Yrjölä korostaa, että on vain tämä hetki ja että totuus löytyy meistä itsestämme. Näihin oppeihin kietoutuvat ohjeet siitä, että menneisyyden kokemuksilla ei saa olla liikaa merkitystä tässä hetkessä eikä niiden sovi antaa turhaan ohjata meitä. Toisaalta tulevaisuudessakaan ei saa liikaa elää, sillä se estää olemasta tässä hetkessä. Menneisyyden märehtimistä tai tulevaisuuden pelkäämistä on vältettävä etenkin, jos se haittaa jokapäiväistä elämää.
Yhteys itseen on tärkeää myös luontoyhteyden kannalta. Yrjölä kehottaa luomaan yhteyden luontoon uudelleen, mikäli sen on kadottanut. Hän toteaa, että olemme yhä metsästäjä-keräilijöitä, joille nykyinen elämäntyyli on muodostunut haitaksi. Tässä näen yhteyden ruotsalaisen psykiatrin Anders Hansenin ajatuksiin, joita hän kuvaa kirjassaan Aivovoimaa.
Sosiaalinen media saa Yrjölältä sapiskaa, sillä se lisää tyytymättömyyttä omaan elämään ja saa muiden elämän näyttämään hienommalta. Toki jokaisella itsellään on vastuu siitä, että puhuu muista kauniisti, eikä kiinnitä huomiota epäoleellisiin asioihin. Yrjölä vierastaa kaikkea ulkopäin tulevaa määrittelyä ja sanoo ei mittareille ja dieeteille. Kirjasta on siis turha etsiä ruokavalio- tai jumppaohjeita.
Yrjölä myös muistuttaa, että motivaatiota on vaikea pitää yllä, jos tavoite tai paine tulee ulkoa päin. Sisäiset ristiriidat eivät myöskään ratkea itseään ja kehoaan muokkaamalla. Se on loputon tie, sillä aina löytyy uusia haasteita ja mahdollisuuksia testata omaa suorituskykyään.
Kokemus liikunnan parissa ja valmentajana tulee parhaiten esille liikkumista ja syömistä koskevissa kirjan luvuissa. Yrjölä muistuttaa peruskuntoharjoittelun tärkeydestä, kehottaa tekemään kehonpainotreeniä kotona ja ehdottaa ratkaisuna ihmisten liikkumattomuuteen matalan kynnyksen liikuntapaikkoja.
Syömisen osalta Yrjölä osaa sanoa, mitä ainakaan ei kannata tehdä. Ravinto-ohjeiden sijaan hän haluaa paneutua syvemmälle ihmisen syömiskäyttäytymiseen, sillä sitä kautta ratkaisu voi löytyä. Omasta elämästään hän antaa hyvän esimerkin ja toteaa, että fitness-uran jälkeen kertyneet kilot ovat hänelle vain merkki siitä, että hän on tervehtynyt.
Kirja on nykyajalle tyypillinen self help -opus, johon on poimittu vaikutteita itämaisesta perinteestä. Etenkin buddhalaisuus tuntuu puhuttelevan Yrjölää, vaikka hän ei tarkemmin paljasta, miten se on löytänyt tiensä hänen elämäänsä. Kirjassa hypätään välillä hyvin suoraan ja syvälle buddhalaisuuden oppeihin. Niihin kuuluvat muun muassa se, että minä on vain illuusiota ja että on olemassa vain tämä hetki. Synkronisuus (s. 302) viittaa mielestäni myös itämaisiin uskontoihin, vaikka Yrjölä ei termiä sen enempää avaakaan.
Heti ensimmäisissä luvuissa Yrjölä puhuu jumalallisesta ja universaalista rakkaudesta. Tämä saattaa pelästyttää lukijan, jos ei jaa samankaltaista ajatusmaailmaa. Kannattaa kuitenkin jatkaa eteenpäin, sillä Yrjölällä riittää sanottavaa ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Hänen omat kokemuksensa sekoittuvat tekstin sekaan, eivätkä muodosta erillistä kokonaisuutta. Joka tapauksessa tulee olo, että kirjoittaja tietää, mistä puhuu.
Lukujen lopussa on pieniä pohtimistehtäviä käsitellyistä aiheista. Yrjölä kehottaa esimerkiksi miettimään, minkälainen rooli pelolla on omassa elämässä tai mikä on itselle paras keino palautua. Kirjassa on myös ohjeita hengitysharjoituksiin, mutta muuten kirja ei ole itsetutkiskelun tehtäväkirja.
Tekstin runsaus on samalla kirjan kompastuskivi. Pitkät kappaleet ja puhekielen omaisuus saavat aikaan sen, että lauseiden rakenteet eivät aina ole kunnossa. Yrjölällä on taipumus pilkuttaa lauseita sen mukaan, missä kohtaa puheessa olisi tauko. Substantiiveja ja verbejä ei ole aina taivutettu tai vain osa lauseen verbeistä taipuu oikeassa muodossa. Esimerkiksi näin: ”Kun koemme löytäneemme hyvän ravinto-ohjelman, on hyvä kysyä, pystyisinkö noudattamaan kyseistä ravinto-ohjelmaa elämäni loppuun saakka?” Esimerkissä myös kysyvän sivulauseen perässä oleva kysymysmerkki on turha.
Yrjölä käyttää tekstissään myös runsaasti passiivia, kuten on puhuttu, keskustelua käydään, on herätty siihen, että. Lukijalle jää epäselväksi, mihin kirjoittaja viittaa. Kirjan lopussa on lähdeluettelo, joka tuo selvyyttä asiaan. Siellä on lista verkkoartikkeleista, joita Yrjölä on käyttänyt materiaalinaan.
Joko englannin tai vain puhekielen vaikutusta on Yrjölän tapa käyttää ajoittain sanoja ne, se tai nämä samaan tapaan kuin englannin puhuja käyttää epämääräisiä ja määräisiä artikkeleita. Muutoin tekstissä ei ole pahemmin anglismia. Sanan applikaatio olisi voinut korvata sanalla sovellus.
Kielelliset horjunnat ovat harmillisia, sillä Yrjölä on taatusti hyvä puhuja. Pääosaan pääsisi paremmin kirjan viesti, jos tekstin olisi joku editoinut. Luulen, että se on jäänyt kokonaan välistä pois, sillä virheet olivat niin silmiinpistäviä. Osaan suomen kielioppisääntöjä sen verran, mitä olen koulussa oppinut ja itse lisää opiskellut, enkä ole asiassa ammattilainen. Silti tekstin viimeistelemättömyys lähes joka aukeamalla oli huomattavaa. Ikävää, että kustantaja on päästänyt läpi tarkistamattoman tekstin.
Puutteet oikeakielisyydessä eivät vaikeuta ymmärtämistä. Pelkään vain pahoin, että niiden runsaus saattaa karkottaa lukijoita. Aloin myös pohtia, onko kirja tehty äänikirjaa ajatellen. Äänikirjan formaatissa puhekielelle ominainen rakenne ei pistä silmään – tai oikeammin särähdä korvaan.
”Uskon siihen, että kun avaa sydämen uudelle ja rohkeasti uskaltaa astua toisenlaiseen maailmaan, alkavat asiat automaattisesti kulkemaan oikeaan suuntaan.” (s. 312)
Suosittelen kirjaa henkisestä kasvusta kiinnostuneille, joilla on menneisyyden painolastia tai pelkoja tulevasta. Jotta kirjan oppeja voi alkaa soveltaa, pitää myös olla valmis muutokseen ja arvioimaan uudelleen omia ajatus- ja käyttäytymismallejaan. Pitkän psykoterapian läpikäyneenä ja asioita perin pohjin pohtineena Yrjölällä on painavaa sanottavaa nyky-yhteiskunnan vaatimuksista, jotka välillä ovat kohtuuttomia. On hienoa lukea, miten Yrjölä itse on päässyt suorittamisen kierteestä sopuun itsensä kanssa. Hän omalla esimerkillään näyttää, millaista aito elämä on.
LENKILLÄ 