Juoksun ja muun kuntoilun aloittaja on kohdannut tänä vuonna muitakin haasteita kuin motivaatiopulan. Kuntosalit ovat sulkeneet ovensa monella paikkakunnalla. Luontoäiti langetti päällemme ensin kovat pakkaset ja sen jälkeen sulatti jalkakäytävät ja tienpientareet hengenvaarallisiksi luistinradoiksi. Siinä on ollut esteitä kerrakseen.
Moni aloittaa juoksemisen juuri vuodenvaihteen jälkeen. Syynä voi olla halu pudottaa painoa, harjoitella kevään juoksutapahtumia varten tai muuten vain muuttaa elintapojaan terveellisemmiksi alkaneen vuoden kunniaksi. Osa aloittaa juoksuharjoittelun ensimmäistä kertaa ja osa tauon jälkeen.
Onnittelen jokaista, joka on pysynyt päätöksessään, vaikka sitä ei ole tänä vuonna tehty helpoksi. Karsastan uudenvuodenlupauksia, mutta pääasia on, jos joku haluaa hyvään kuntoon ja pysyä terveenä. Se on sama, milloin tekee päätöksen aloittaa kuntoilu. Uudenvuodenlupauksiin vain liittyy niin paljon kunnianhimoa ja painetta, minkä vuoksi isku päin kasvoja voi olla kova, jos kaikki ei mene siten, kuin on suunnitellut.
Aloin lisätä juoksulenkkieni määrää jo joulukuun puolella, kun ryhdyin juoksemaan nykyisen juoksuohjelmani mukaan. Sitä edelsi kahden kuukauden jakso, jolloin juoksin silloin kun ehdin ja mieli teki. 1-2 juoksukertaa viikossa muuttui joulukuun aikana 3-4 lenkkiin viikossa, ja se tuntui.
Huomasin, etten ole immuuni juoksukilometrien lisäämiselle, vaikka olen aikaisemmin juossut paljon. Juokseminen pakkaslumella tärisytteli sääriäni ja sai ne aristamaan. Väsyin. Juoksuohjelman lepopäivät tulivat tarpeeseen, ja kunnioitin niitä. Pienten alkukankeuksien jälkeen 35-40 juoksukilometrin viikot alkoivat taas luistaa. Viikkokilometrit lisääntyvät sitä mukaa, mitä lähemmäs maratonia pääsen.
Aloittelevan juoksijan harjoittelun on hyvä olla nousujohteista, jotta kunto kehittyy ja mielenkiinto pysyy yllä. Harjoittelukertoja ei saa kuitenkaan ahnehtia. Vaikka tekisi mieli juosta joka päivä, en sitä suosittelee. Lenkkien pituutta voi pidentää pikkuhiljaa ja ottaa avuksi jokin aloittelijan juoksuohjelma. Vaikka eteneminen tuntuisi hitaalta, se kannattaa.
Rasitusvammat johtuvat nimensä mukaisesti rasituksesta. Pieni asentovirhe nilkassa tai lantiossa, puolierot liikkuvuudessa tai voimatasoissa tai vanha vamma, joita ei arkielämässä huomaa, voi alkaa ilmoitella itsestään, kun juoksukilometrit lisääntyvät. Juoksulenkin aikana juoksija ottaa tuhansia askeleita, jolloin pienestä vaivasta voi tulla iso, kun se kertaantuu joka askeleella.
Juoksija laittaa usein ensimmäisenä kengät vaihtoon, kun polvi tai selkä alkaa vihoitella. Pahimmillaan hän hylkää koko harrastuksen sopimattomana itselleen. Kumpikin on usein turhaa. Ennaltaehkäisynä toimii juoksukilometrien maltillinen lisääminen ja tauon pitäminen silloin, kun jokin paikka alkaa kolottaa. Jos nekään eivät auta, kannattaa kääntää katse osaavan ammattilaisen kuten fysioterapeutin, osteopaatin tai personal trainerin suuntaan ja kysyä ohjeita lihaskuntoharjoitteluun.
Jos päätyy ostamaan uudet kengät tai talvella hankkii ensimmäiset nastoitetut lenkkikengät, nekin on hyvä ottaa asteittain käyttöön. Voin omasta kokemuksesta sanoa, että uusilla kengillä ei kannata heti juosta 30 kilometriä. Siitä seuraa minimissään rakkoja jalkoihin. Uudet kengät saattavat vaikuttaa juoksuasentoon, mikä taas rasittaa kehoa eri tavalla. Nastalenkkarit voivat muuttaa askellusta ja niillä juostaan usein kovalla alustalla. Vaikka useat myynnissä olevat nastalenkkarit ovat hyvin kesälenkkareiden oloisia, ne eivät ole sama asia.
Jos välttää itsensä liikarasittamisen sudenkuopan, voi pudota muunkinlaiseen ansaan. Innostus saattaa lopahtaa, mikä on täysin inhimillistä. Tätä kirjoittaessani pohdin, milloin saan koronaviruksen omikron-variantin, jota tuntuu nyt olevan tarjolla vähän siellä ja täällä. Harvan juoksuharrastus etenee kuin juna kiskoilla.
Ihannetilanne on, että takapakkeja ei tule. Jos iskee motivaatiopula ja sohva kiinnostaa useammin kuin juoksulenkki, on tärkeää olla sättimättä itseään. Negatiivinen puhe itselle harvoin toimii pitkäaikaisena innoituksen lähteenä. Tiedän, että vihaisena saan hyvinkin paljon aikaan: olen useassa asiassa tuottoisimmillani, kun uhkun vihaa. Itsensä vihaaminen on huono lähtökohta, sillä kehossaan pitää kuitenkin elää päivittäin. Parempi kohdella itseään hyvin ja puhua itselleen kauniisti.
Huonolla hetkellä on parasta olla ymmärtäväinen itseään ja tilannettaan kohtaan ja pitää tavoite kirkkaana mielessä. Jos sairastuu, loukkaantuu tai tulee rasitusvamma, tilanne aivan varmasti ottaa pannuun. Vietin hellekesän 2018 enimmäkseen katsoen, kun muut juoksivat. Tiedän mistä puhun. Seuraavana vuonna juoksin kaksi maratonia, eli siitä noustiin.
Kun juoksussa pääsee tasolle, että koko ajan ei tunnu pahalta (tähän muuten auttaa, ettei juokse liian kovaa), juokseminen muuttuu nautinnolliseksi. Minulla juoksu oli pitkään yhtä kuin koulun Cooperin testi. Aivan kamalaa. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että Cooperin testin juokseminen ON kamalaa. Siksi en juokse sitä edes kerran vuodessa. Keskityn rauhallisempaan juoksemiseen, joka sitä vastoin on ihanaa.
Kaikkien haasteiden keskellä toivotan hyvää harjoittelukautta ja iloisia kokemuksia juoksun parissa!
LENKILLÄ 