Hiihtoloma, eli vapaiksi muutettuja lomarahoja neljän päivän edestä ja yksi vuosilomapäivä. Tiedän, että hiihtoloma ei ole enää vuosiin ollut hiihtoloma, vaan se on virallisesti talviloma. Lomailin, koska kolme koululaistani olivat lomalla.
Vietimme loman kotona. Etätöiden vuoksi olen viimeisen vuoden ajan pyörinyt kotinurkissa, mutta lomaviikolla työkoneen sai laittaa pois silmistä. Olisi ollut mukava lähteä jonnekin, mutta en päässyt naapurikuntia Kauniaista ja Helsinkiä pidemmälle.
Kolme juoksulenkkiä
Lomalle osui kevyt harjoitteluviikko. Toisaalta lomalla olisi ollut aikaa juosta enemmänkin, mutta olin tyytyväinen, että sain hengähtää myös treenien osalta. Juoksuvalmentajani Ira Hassinen oli merkinnyt minulle neljä juoksukertaa ja kolme lepopäivää, mutta vaihdoin yhden juoksun hiihtoon.
Lomaviikon tiistaina nastalenkkarit olivat vielä tarpeen. Taivaalta satoi alijäähtynyttä vettä: oli pakkasta, mutta sade tippui alas vetisessä muodossa, kunnes osui johonkin ja jäätyi välittömästi. Lenkin jälkeen juoksutakkini etuosa oli jäässä. Saldo oli 7,23 kilometriä ajassa 46:30 minuuttia.
Peruskestävyyslenkit ovat viime aikoina tuntuneet todella mukavilta. En tiedä, ovatko parantuneet veriarvot tämän takana vai kenties lähenevä kevät. Muistan, miten vielä joululomalla nukahtelin päivisin, mutta hiihtolomalla olo oli jo paljon virkeämpi. Olen kesäihminen, joka sinnittelee pimeän talven ja herää eloon keväisin.
Perjantain kohdalla juoksuohjelmassani luki 60 minuutin kevyt juoksu. Lähdin jälleen illalla juoksemaan, sillä päivä oli kulunut kotitöissä ja lasten kanssa ulkoillen. En suunnitellut lenkkiä tarkkaan, vaan juoksin sinne, minne nenä näytti. Kuuntelin musiikkia ja ajatukset harhailivat välillä synkissäkin aiheissa. Tunti jalkaa toisen eteen laittaen toimi kuin häkä: lenkiltä palasi tyytyväinen ihminen.
Perjantaina juoksin yhteensä 1:07 tuntia ja 10,88 kilometriä. Juoksin nastalenkkareilla, mutta viikon aikana lumi oli jo sulanut niin, että paikoin oli täysin sulaa. Kun on kaksi kuukautta juossut lumessa, oli hienoa päästellä menemään asfaltilla. Nastat ropisivat kovaa alustaa vasten, mutta kaikenlainen lipsuminen ja sutiminen oli muisto vain.
Viimeinen lomapäivä ja samalla helmikuun viimeinen päivä alkoi aurinkoisena. Lähdin sunnuntaina juoksemaan jo aamukahdeksan jälkeen. Olin päättänyt laittaa kesälenkkarit jalkaan ja sen myös tein, vaikka yöllä oli satanut uutta lunta. Nastalenkkarit olisivat käyneet myös, sillä tiet olivat puoliksi jäässä ja puoliksi sulia. Tällaista tämä on, kun kevät tulee keikkuen eikä oikein osaa päättää, onko sittenkin vielä talvi.
Kesälenkkareiden lisäksi minulla oli kesätrikoot ja ohut juoksutakki päällä. Niillä pärjäsi hyvin. Lenkin jälkeen huomasin, että hikoilin normaalia enemmän, enkä ollut kylmissäni, kuten pakkaslenkkien jälkeen. Olo oli tuttu kesältä ja yleensäkin lämpöisemmiltä keleiltä.
Kevyen viikon päätti 12 kilometrin lenkki, jota en edes osaa kutsua pitkäksi lenkiksi. Tosin se oli viikon pisin lenkki, mutta huomattavasti lyhyempi kuin viikkoa aiemmin juoksemani 19 kilometrin pitkis. Hiihtolomaviikolla juoksin yhteensä 30 kilometriä. Koko helmikuun juoksukilometrit olivat 110.
Yksi hiihtolenkki
Korvasin yhden juoksulenkin hiihdolla, kuten olen tehnyt jo monen viikon ajan. Tämä saattoi olla viimeinen kerta, sillä ainakin täällä etelässä lumet sulavat kovaa vauhtia. Torstaiaamuna kuuntelin samalla hallituksen tiedotustilaisuutta ja hiihdin pitkin peltoja. Oli hienoa ja kamalaa yhtä aikaa. Ainakin nyt ensihätään sulkutila tulee vaikuttamaan elämäämme niin, että yksi koululaisista siirtyy maaliskuun toisella viikolla etäopetukseen.
Vaikka lumiset maisemat olivat jo hieman latistuneet eikä aurinkokaan paistanut, suksi luisti hyvin. Suojakeli sopi nanopohjasuksilleni ja tasatyönnöllä pääsi etenemään joutuisasti. En tällä kertaa suunnannut mäkiselle ladulle vaan tyydyin peltoreittiin. Tunnissa ehdin hiihtää 9,5 kilometriä. Koko helmikuussa hiihdin yhteensä 60 kilometriä.
Elämäni ensimmäinen islantilaisneule
Islantilaisneuleiden neulominen on Suomessa tällä hetkellä todella suosittua. Sain huomata sen, kun lähdin ostamaan tarvikkeita omaan projektiini. Jopa Suomalainen kirjakauppa oli myynyt hyllynsä melkein tyhjiksi puikoista. Onneksi löysin langat ja puikot ja ryhdyin toimiin.
Olen tehnyt villapaitoja ennenkin, mutta en koskaan nyt niin suosittua islantilaisneuletta. Sen vetovoima perustuu näyttävään kaarrokkeeseen ja malliin, joka neulotaan ylhäältä alas. Neulominen aloitetaan siis kaula-aukosta. Ryhdyin neulomaan jo muutamaa päivää ennen lomaa, joten työn valmistumiseen meni kokonaisuudessaan yli viikko.
Kokonaisen villapaidan neulominen saattaa kuulostaa työläältä, mutta enimmäkseen nautin tekemisestä. Päättelemiseen ja muuhun viimeistelyyn liittyvät työvaiheet ovat tylsiä, mutta itse neulominen on mukavaa. Kuuntelin neuloessa musiikkia, katselin televisiota tai vain mietin asioita. Neulominen on kuin juoksemista: näennäisesti monotonista tekemistä, mutta samalla voi laittaa päässään elämän palikoita paikoilleen.
Nyt, kun vietin lomaa kotona, oli välillä vaikea rauhoittua paikoilleen, kun ympärillä oli niin paljon tekemistä. Neulominen auttoi rauhoittumaan ja olemaan aloillaan. Lisäksi nautin, kun osasinkin neuloa kirjoneuletta, jota olen aina pitänyt vaikeana. Lopputulos oli värikäs ja lämmin.
Itsensä hemmottelua hieronnassa ja kampaajalla
Olin käynyt kunnon jalkahieronnassa viimeksi syyskuussa ja kampaajalla hiusten värjäyksessä toukokuussa. Oli aika korjata molemmat asiat. Ensimmäisenä lomapäivänä maanantaina varasin puolentoista tunnin urheiluhieronnan tutulle hierojalle. Jaksoin jutella hierojan kanssa niin kauan, kuin hän käsitteli sääret ja etureidet, mutta sen jälkeen minunkin sanainen arkkuni sulkeutui. Urheiluhieronta ei ole hemmotteluhierontaa, mutta kylläpä teki hyvää saada kireyksiä pois jaloista.
Ennen korona-aikaa kävin kuukausittain jalkahieronnassa, mutta nyt viime kerrasta oli jo vierähtänyt aikaa. Koen, että hieronnasta on apua lihashuollossa ja jopa vammojen ehkäisyssä. Lisäksi tykkään käydä hieronnassa. Ostin vuodenvaihteessa lihashuoltovasaran, mutta sillä ei pääse lähellekään samaa lopputulosta kuin oikeassa hieronnassa.
Yhdeksän kuukautta ilman hiusten vaalentamista on säästänyt lompakkoa ja hiuksia. Nyt mittani tuli täyteen ja marssin luottokampaajani luokse. Olen käynyt samalla kampaajalla jo seitsemän vuoden ajan. Annoin hänelle jälleen melko vapaat kädet. Toivoin vain, että saisin lisää vaaleutta kasvojen ympärille, sillä hiusten oma väri tuntui jo liian tummalta. Olin – jälleen kerran – erittäin tyytyväinen lopputulokseen.
Ja mitä muuta?
Kävin lasten kanssa kaksi kertaa luistelemassa, kerran hiihtämässä ja monta kertaa kävelyllä. Hain take away -ruokaa, söin kerran ravintolassa ja näin ulkona naapureita grillauksen merkeissä. Pesin ikkunoita, lattioita ja vessoja. Yritin vain olla. Ainakin tuntuu siltä, että maanantain töihin palaa akut ladannut tyyppi.
LENKILLÄ 